Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2011

Äitiysloma on tekosyy.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mikä siinä on että kun aletaan odottaa esikoista, jää aktiivinenkin liikunta lopullisesti. Ymmärrän toki että raskausajan liitoskivut, pahoinvoinnit ja turvotukset häiritsevät liikkumista, jopa estävät sen, mutta entä synnytyksen jälkeen? Miksi lenkille meno silloinkin on niin vaikeaa? -Tai kyllähän noita rattaita työntäviä äitejä näkee kävelyllä, mutta ei juoksemassa. Ainakin itse tunnen olevani kummajainen kun hölkäten työnnän rattaita.

Ei hölkän ja rattaiden työntämisen yhdistäminen luulisi olevan vaikeaa. Mutta ilmeisesti valtavirralle on, sillä nyt olen vuoden verran käynyt vaunuhölkällä 3-5 kertaa viikossa, eikä vastaan ole hölkännyt tai juossut tänä aikana ainuttakaan äitiä. Rauhallisesti käveleviä vaunuilijoita sen sijaan näkyy joka aamu.   Ei toki kävelyssäkään vikaa ole, mutta verkkaseen tahtiin suoritettu kävely ei oikein vastaa käsitystäni liikunnasta.  Tyhjää parempi se kyllä on, mutta eikös liikunnassa kuulu tulla hiki?

Suurin osa nukuttaa vauvan päiväunille rattaisiin. Ja rattaat pihalle, raittiiseen ulkoilmaan. Näin toimi ainakin eräs tuttuni, joka valitti ettei hän ehdi harrastaa liikuntaa, koska hän on äitiyslomalla ja sitten on vielä esikoululainenkin.
Huvittavaa oli se että samainen äiti kehui vauvansa nukkuvan joka päivä rattaissa tasan kolmen tunnin päiväunet. Hän itse valmisti sillä aikaa ruuan ja surffaili netissä, koska esikoinen oli tuohon aikaan päivästä eskarissa.
Ja jos päivällä ei ehdi, niin kai illallakin voisi lähteä vaikka jumppaan, jos ei ole yksinhuoltaja?
Niinpä niin, ajanpuutetta vaiko laiskuutta vaiko väsymystä?

Itse olen ollut hieman vajaalla teholla kaikki vauva-ajat. Yöt nukutaan imetyksen vuoksi parin tunnin pätkissä. Ja jos vauva päättää että tänä yönä ei nukuta, niin minkäs teet. Sitten valvotaan. Päivällä kun pienin nukkuisi, vaativat isommat lapset huomiota. Läksyissä tarvitaan apua, tapellaan sisarusten kesken, on nälkä, kaveri tuli kylään tai täytyy saada kyyti kaverin luo, harrastuksiin viemisiä jne.
Esikoisen vauva-aikana vielä toimi neuvolan neuvo, ”nuku itsekkin päiväunet, kun vauva nukkuu.” -Voin kertoa ettei tämä onnistu enää kolmannen kohdalla.
Välillä äiti todellakin on vähän väsynyt, eikä se treeni ole päälimmäisenä vapaa-ajan viettolistalla. Toisaalta liikunta auttaa jaksamaan lapsiperheen arjen pyörittämisessä. Saa purettua ärsytyspaineita pois. Muksuille kun ei voi huutaa, ”mä en jaksa, haistakaa paska”, vaikka joskus mieli tekisikin.

Kahvakuulatreeni ei vie paljoa aikaa. Tai ainakin sen kanssa on mahdollista tehdä nopea ja tehokas treeni. Lisäksi vaikka reipasta kävelyä ja hölkkää rattaiden kera. Toimi ainakin mulla, vaikka olin äitiyslomalla, oli vauva, esikoululainen sekä koululainen.

Yksi syy liikunnan vähenemiseen on kai synnytyksen jälkeinen hutera keskikeho. Se miten alusta joutuu liikunnan taas aloittamaan. Hyvin tuota kuvaa treenipäivyrini ensimmäiset merkinnät synnytyksen jälkeen: 11/ 2010, Tempaus 8kg, 5min. (rpm 15) eli 75toistoa.
Ja ensinmäinen 16kg tempaus, tein 10 toistoa/käsi.
Lisänä merkintä, ”yhtään enempää ei olisi mennyt”. Tuo 20 toistoa oli siis mun maksimi.
Toisaalta nopeasti kunto ja keho palautuukin. 5/2011 tein 16kg tempauksia 173 toistoa. Takana tuolloin oli siis 6kk treeniä.
Alle vuodessa pääsee vanhoihin tuloksiin kiinni. Lisäksi nopea kunnon koheneminen motivoi.
Ainakin teoriassa.

Voi VOI sentään.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ilta Lehti otsikoi että ”Karppausbuumi yllätti, Voi loppuu kaupoista”.
Tämä otsikko oli miltei pakko ottaa keskustelun aiheeksi emännän kanssa, kun hain maitotilalta viikottaisen maitosatsin. Ja selvisihän se, Venäjälle ne voit ja rasvaiset juustot menee. Valio tekee Venäjän vientiin Oltermannia, jonka rasvaprosentti on 55%.
-Hmmm, mäkin haluisin ostaa 55% Oltermannia, mutta kotimaan markkinoilla ei mokomaa herkkua ole.

Mikä järki tässä on että meille tuodaan muualta maitotuotteita ja sitten kotimaan maitotuotteet myydään muille? Ainakin Valion ulkomaanmyyntiä motivoi se, että se saa voista tuplahinnan Venäjältä. Vaikka on nyt kotimaan hinnoissakin ollut nousua.
Mutta miksi Venäjä maksaa tuplahinnan? Miksei siellä tuoteta maitotuotteita omaan tarpeeseen tarpeeksi? Luulisi lääniä riittävän, kun kyseessä on pinta-alaltaan suurin maa?
Emäntä huokaisi kyselyilleni, niinkuin äiti lapselleen joka kyselee tyhmiä. -Noooh, muutamia vuosia sitten Venäläiset ostivat paljon Ayshire hiehoja Suomesta.
Puolet niistä kuolivat jo ennen ensimmäistä poikimista.
(Siis Hieho on nauta joka ei ole vielä poikinut, eikä siksi lypsä)
-Se on kuule ihan eri pitää karjaa kun olla 8-16 hommissa. Ei lehmät tunne työaikoja, jos  niillä on joku hätä tai ne poikii niin silloin on oltava paikalla ja peruttava muut menot, emäntä päätti ilmeisesti vieläkin hiehojen surkeasta kohtalosta tuohtuneena.
Niinpä.

Onneksi meillä Suomessa sentään on vielä maitotiloja. Onneksi on kotimaista tuotantoa. Onneksi on tuollaisia maitotilojen pitäjiä, jotka seitsämänä päivänä viikossa takaavat tuotannon kotimaassa. Mutta valitettavasti maitotilojen määrä Suomessa on puolittunut viimeisen 10 vuoden aikana. Myös maatilojen koko on alkanut kasvaa.
Tilakokojen kasvu on siksi sääli, koska tuollaisella pienellä tilalla missä on noin 20 nautaa, hoitaja tuntee lehmänsä nimeltä, tietää niiden henkilökohtaiset oikut ja huomaa heti muuttuneen käytöksen eläimessä. Tuntuu kuin niistä huolehdittaisiin paremmin, kun ne ovat vielä yksilöitä. -?
Mutta minkäs teet, jos pientilan pito ei vain enää kannata.

Ja vielä kun saataisiin tähän tilojen suoramyyntiin joku tolkku!!!

Venäläisiä ihmepalloja

Julkaistu , kirjoittanut
1

”-Vieläkös se sun äijäs nostelee niitä Venäläisiä Ihmepalloja?”  Tyttökaverini kysyi silmiään siristäen ja muut odottelivat vastaustani valmiina räjähtämään nauruun. ”-Ei jumalauta, koska sekin tulee järkiinsä?” Kaveri nauroi päätään puistellen vastaukseni kuullessaan.
Koitin selittää että kahvakuula on hyvä treeniväline. Se vaikuttaa positiivisesti kehon hallintaan. ja ja  ”-Et  kai säkin heiluttele niitä?”
Elettiin kesää 2007. Olin lähtenyt vanhojen koulukavereiden kanssa ulos syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Jostain syystä yksi kavereista oli ottanut mieheni 2004 alkaneen  kahvakuulaharrastuksen hampaisiinsa. Venäläinen ihmepallo oli suuri huvituksen ja naurun aihe. Mitä sellaisella antiikin esineellä tekee, kun on kuntosalit ja käsipainotkin olemassa? Ja eikö välineen Venäläisyyskin jo kerro jotain?

Niinpä. Nyt kun tämä kummajainen on trendikäs urheiluväline, se kelpaa kaikille. Oikeastaan siitä on tullut buumi. Kenellekkään ei tarvitse enää selittää minkä näköinen on kahvakuula.  Kuulan Venäläisyyskään ei ole enää kamala asia.
Ja kukaties samainen ihmepalloja nauranut kaveri käy nykyään salaa jossain kahvakuulatunneilla. Tai ainakin haluaisi käydä.
Jostain syystä muutamalla viimeisimmällä tapaamiskerralla ei mieheni tai minunkaan ihmepalloharrastus ollut enää yleinen naurunaihe.
Ei ole enää Venäläisiä Ihmepalloja. Ne on Kahvakuulia.

Rakkaudesta Rautaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun vuosituhat vaihtui, muuttui samalla mun suhteeni rautaan. Oikeastaan se alkoi silloin. Tai hieman sen jälkeen. Tarkalleen ottaen 15. Elokuuta 2000.

Tuolloin aloitin Turun telakalla sisustusasentajan kurssin.
Ja vaikka en sisustajana viihtynyt, telakalla ja metallitöissä viihdyin. Lopulta päädyin laivan varusteluun putkihitsaajaksi. Putkihitsaajan työ on viihdyttävää, sillä se on kuin piirtelisi tai askartelisi koko päivän ja joku vielä maksaa siitä, sillä erolla että vaikka olisi kuinka onnistunut tekele, niin sitä ei mukaansa saa, vaan se matkaa minne lie Karibian merille, ilman että kukaan koskaan näkee sitä tai osaisi sitä arvostaa.

Kahvakuulat tulivat kuvioihin vuonna 2004. Mieheni treenaili niillä ja oli täysin vakuuttunut että tämä Venäläinen rautapallo on täydellinen treeniväline. Noita rautapalloja ilmestyi sitten kotiimme ja jotain etuheilureita minäkin kokeilin, silloin tällöin. Mä taidan olla hieman hidas, sillä tajusin tuon hienouden vasta kesällä 2008, kun testasin ensimmäistä kertaa työntöä ja yritin näyttää kavereille omaa näkemystäni allemenosta. Se onnistui heti. -MINULTA!? Mä kun olin se liikunnanopettajan pahin painajainen.  Se kuka ryhmäliikuntatunneilla koitti paeta takariviin, sillä koreografioissa pysyminen oli totaalisesti mahdottomuus. Minulta joka en ollut eläissäni harrastanut muuta kuin tanhua. Niin tanhua, eli kansantansseja. Ja niitäkin vain siksi kun kaveri halusi mut sinne seuraksi. Mun intohimoni oli aina ollut lukeminen, maalaus ja piirtäminen. Ei liikunta. Ei missään muodossa. Kun kerrankin olin kokenut onnistumisen tunnetta liikunnassa, ei asiaa voinut jättää katsomatta loppuun. Ja sillä tiellä olen vieläkin.