Aikaa on. Onko?

Kahvakuulaurheilu on mielenkiintoinen laji. Alussa kehittyy nopeasti. Säännöllisellä treeneillä pääsee hyviinkin tuloksiin. Laji sopii miltei kaikille ikään painoon ja sukupuoleen katsomatta. Treeni ei vie paljoa aikaa, joten on kiireisenkin tehtävissä.

Sain äitiysloman aikana hyvin treenattua. Aikaa oli.
Treenin pystyi ajoittamaan päiväuniin ja lenkkeily onnistui rattaidenkin kera.
Vaan nyt kun työt alkoi, niin treenit loppui.
Yksinkertaisesti aikaa ei jää. Ei edes sitä puolta tuntia. Paitsi viikonloppuisin.
Kerran viikossa tehty treeni ei riitä pitämään GS kuntoa yllä.

Kun helmikuussa vielä tein treeninä tempauksia 8min. aikasarjoja 20kg kuulalla, niin nyt Kesäkuussa tuntuu 6minuuttia 12kg:lla julmetun pahalta.
Se sapettaa. Saavutetuista tuloksista kun haluaisi pitää kiinni.

Toisaalta 2-3 vuotta kun tyttönen kasvaa, niin hän voi piirrellä äitin treenatessa tai tulla polkupyörällä hölkkälenkille mukaan.

Joten katsotaan sitten treenaamista taas uudelleen muutaman vuoden kuluttua.

Aikaa kai on.

2 thoughts on “Aikaa on. Onko?

  1. Olen niin paininut tuon aika ongelman kanssa koko alkuvuoden ja varsinkin kevään. Ihan kamala kiire töissä aivan juhannukseen asti ja monenlaista huisketta ja sitten vielä selkä kiukutteli. Sitten kun lomaan oli viikko aikaa eli viime maanantaina aloin uudestaan järjestelmällisen treenauksen, niin voi vaan miettiä missä olisi, jos olisi ollut aikaa. Nyt on pakko malttaa ja alkaa tosi maltilla malttamattomana. Sitä aikaa pitäisi olla koko ajan pitkäjänteisesti, että kuula nousisi edes samalla tavalla saati sitten koko ajan paremmin.

  2. Ei kai kannata miettiä kuinka pitkällä oltaisiin jos olisi ollut kunnolla aikaa treenata. Positiivista ajattelua käyttäen otetaan ilo siitä ettei ainakaan ole rasitusvammoja. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *