Avainsana-arkisto: hitsaus

Töissä taas

Julkaistu , kirjoittanut
1

Ryminällä alkoi työt. Nopeasti ajamaan putkelle tig ja puikkoluokat ja äkkiä laivaan.
Aikataulu on kireä ja miltei joka ukko on komennettu pieneen laivaan töihin. Viikkari saa odottaa, sen aikataulu kurotaan takaisin kesällä.

Konehuone muistuttaa tanssilattiaa. Tuntuu siltä ettei voi liikahtaa ilman että osuu johonkuhun tai johonkin. Porukkaa riittää… Ylitöihin kysellään joka illaksi ja viikonlopuiksi.

Pieni totutteluongelma on ollut. Treeniin ei ole aika riittänyt.
Tyttö istuu illat tiukasti sylissä. Väsyttääkin niin ettei jaksaisi lähteä lenkille.
Toisaalta on rentouttavaa hitsata. Se on kuin piirtämistä. Tai kuin virkkausta, sillä on terapeuttinen vaikutus.

Ylitöissä pääsin putkien kera verstaalle. Voi sitä ihanuutta.
Radio soi ja nappaan kasasta putken. Sitten tutkailua, onko se vesilinjaa vai tuleeko siitä öljyputki?
Pitäiskö hitsata siis TIGillä vaiko riittääkö puikko? Laipat voi vetää umpilangalla kuitenkin.
Mukavasti vaihtelua, omaa rauhaa ja ruokatauko.

Ruokatauon hienous piilee siinä, että silloin ei tarvitse lapata ruokaa kuin omaan suuhun. En siis syötä samalla ketään muita.
Kukaan ei myöskään valita mulle, että ”-yök, en syö hernei” tai ”-Anna lisää maitoo”
Se on hyvin outoa se.

Lähtölaskenta töihin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

No niin, nyt on enää 12 aamua, ennen kuin tulee eteen se aamu kun kello soi klo.5:00.

Mietin että mitenköhän sitä osaa edes hitsata yli kahden vuoden tauon jälkeen?
Montako viikkoa menee, että saan luokat taas ajettua?
Ja sitten on vielä uusi tiimi, uusi alue, uudet työkaverit.

Kaikkein eniten jännittää ja jopa pelottaa kuinka rankkaa tulee olemaan tytön hoitoon laitto.
Kumpi itkee ikäväänsä enemmän, äiti vaiko lapsi?

Aloitettiin tytön kanssa päiväkotiin tutustuminen maanantaina.
Ollaan koko tämä viikko siellä klo. 9-11
Ensi viikolla ollaan yhdessä pidenpää päivää ja loppuviikosta lähen tunniksi esim. kävelylle.
Ainakin ollaan tarhatätien kanssa nähty vaivaa tytön sopeuttamiseksi.
Katsotaan kuinka sopeutus lapseen puree… (ja äitiin. 😉 )

Elämä on puikon pätkä.

Julkaistu , kirjoittanut
2

 

Ihmiselo on kuin hitsauspuikko.
Se syttyy kylmään maailmaan. Aluksi se palaa hitaammin.
Niinkuin lapsenakin aika kulki hitaasti.
Alun jälkeen päästään vauhtiin. Virta on tasainen ja rauta mukavan lämmintä.
Lopulta puikko palaa liian kuumana. Liian nopeasti.
Ja sitten se sammuu ja jäljelle jää kolviin vain pelkkä tikku…
Elo on OK 48.00
😀

Rakkaudesta Rautaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun vuosituhat vaihtui, muuttui samalla mun suhteeni rautaan. Oikeastaan se alkoi silloin. Tai hieman sen jälkeen. Tarkalleen ottaen 15. Elokuuta 2000.

Tuolloin aloitin Turun telakalla sisustusasentajan kurssin.
Ja vaikka en sisustajana viihtynyt, telakalla ja metallitöissä viihdyin. Lopulta päädyin laivan varusteluun putkihitsaajaksi. Putkihitsaajan työ on viihdyttävää, sillä se on kuin piirtelisi tai askartelisi koko päivän ja joku vielä maksaa siitä, sillä erolla että vaikka olisi kuinka onnistunut tekele, niin sitä ei mukaansa saa, vaan se matkaa minne lie Karibian merille, ilman että kukaan koskaan näkee sitä tai osaisi sitä arvostaa.

Kahvakuulat tulivat kuvioihin vuonna 2004. Mieheni treenaili niillä ja oli täysin vakuuttunut että tämä Venäläinen rautapallo on täydellinen treeniväline. Noita rautapalloja ilmestyi sitten kotiimme ja jotain etuheilureita minäkin kokeilin, silloin tällöin. Mä taidan olla hieman hidas, sillä tajusin tuon hienouden vasta kesällä 2008, kun testasin ensimmäistä kertaa työntöä ja yritin näyttää kavereille omaa näkemystäni allemenosta. Se onnistui heti. -MINULTA!? Mä kun olin se liikunnanopettajan pahin painajainen.  Se kuka ryhmäliikuntatunneilla koitti paeta takariviin, sillä koreografioissa pysyminen oli totaalisesti mahdottomuus. Minulta joka en ollut eläissäni harrastanut muuta kuin tanhua. Niin tanhua, eli kansantansseja. Ja niitäkin vain siksi kun kaveri halusi mut sinne seuraksi. Mun intohimoni oli aina ollut lukeminen, maalaus ja piirtäminen. Ei liikunta. Ei missään muodossa. Kun kerrankin olin kokenut onnistumisen tunnetta liikunnassa, ei asiaa voinut jättää katsomatta loppuun. Ja sillä tiellä olen vieläkin.