Aihearkisto: Kahvakuula

Aikaa on. Onko?

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kahvakuulaurheilu on mielenkiintoinen laji. Alussa kehittyy nopeasti. Säännöllisellä treeneillä pääsee hyviinkin tuloksiin. Laji sopii miltei kaikille ikään painoon ja sukupuoleen katsomatta. Treeni ei vie paljoa aikaa, joten on kiireisenkin tehtävissä.

Sain äitiysloman aikana hyvin treenattua. Aikaa oli.
Treenin pystyi ajoittamaan päiväuniin ja lenkkeily onnistui rattaidenkin kera.
Vaan nyt kun työt alkoi, niin treenit loppui.
Yksinkertaisesti aikaa ei jää. Ei edes sitä puolta tuntia. Paitsi viikonloppuisin.
Kerran viikossa tehty treeni ei riitä pitämään GS kuntoa yllä.

Kun helmikuussa vielä tein treeninä tempauksia 8min. aikasarjoja 20kg kuulalla, niin nyt Kesäkuussa tuntuu 6minuuttia 12kg:lla julmetun pahalta.
Se sapettaa. Saavutetuista tuloksista kun haluaisi pitää kiinni.

Toisaalta 2-3 vuotta kun tyttönen kasvaa, niin hän voi piirrellä äitin treenatessa tai tulla polkupyörällä hölkkälenkille mukaan.

Joten katsotaan sitten treenaamista taas uudelleen muutaman vuoden kuluttua.

Aikaa kai on.

Valmennusta ja tekniikkaoppeja.

Julkaistu , kirjoittanut
5

Kahvakuula on nyt hottia. Ohjaajilla ja ohjelmilla on vientiä.

Kahvakuula-ohjelmien tekijöillä asiakkaita riittää. Vallalla on että monilla on kahvakuulatreeniin oma ”kahvakuula-personal trainer”.
Niin sanottu kahvakuulavalmentaja.

Yllättävän moni on valmis maksamaan siitä että joku muu tekee valmiit ohjelmat, kertoo mitä teet, millä painoilla ja kuinka kauan ja katsoo kehityksestäsi oletko valmis pikkuhiljaa siirtymään seuraavaan kisapainoon. Tekniikkaakin stekataan, jos ei livenä, niin ainakin youtubesta, ja kommentoidaan sekä ohjataan.
-Ja onhan se kiva saada jakaa jonkun kanssa se onnistumisen ja kehittymisen ilo.
🙂
Ja Internet on tehnyt sen mahdolliseksi niillekkin jotka asuvat yksin umpikorvessa!

Varsinaisia Valmentajan ammattitutkinnon suorittaneita Kahvakuulavalmentajia ei Suomessa taida olla ainuttakaan. Toivottavasti tulevaisuudessa tämäkin asia kehittyy.

Edullisin tapa treenata ja oppia tekniikat, on liittyä seuraan.
Siellä saa jakaa muiden kanssa onnistumisen iloa. Yhteistreeneissä on mahdollisuus kehittää omaa tekniikkasilmää, kun näkee usein muidenkin tekemistä.
Tekniikkavinkkejä saa seuran valmentajalta täysin ilmaiseksi.
-Niin kuin myös treeniohjeita.
Usein seuran valkut ovat kauan kuulaa heiluttaneita aktiivikilpailijoita, joiden tekniikkasilmä on hioutunut muutamassa vuodessa, eivät vain yhden viikonlopun treenanneita, kurssimaksun jollekkin instanssille suorittaneita ohjaajia.

Oikeastaan ihmettelen että miksi seuroissa ei ole useampia treenaajia?
Onko seuraan kuuluminen vanhanaikaista?
Olemmeko muuttuneet niin virtuaalisiksi, että mielummin  vastaanotamme ohjelman sähköpostiin ja lähetämme ”valmentajallemme” videon suorituksestamme?

Vai onko syynä ainainen kiire? Tai maantieteellinen asema? Ihmiskontaktien pelko? Vuorotyö? Pelko että joutuu tekemään jotain?
Kaikilla lienee oma syynsä.

Hienointa on se että kaikilla on varaa valita.
Virtuaalivalmennusta, itseopiskelua ja ilmaisohjelmia netistä tai seuratoimintaa.
Kaikkea löytyy.

Painonnostoa luudanvarrella.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Käytiin seuran asioilla Turun Atleettiklubilla.
Sovittiin parista ohjatusta tunnista painonnoston alkeiden opettelut mielessä.

Tangolla voi tehdä useita apuliikkeitä. Myös kahvakuulailija. 😉
Näiden perusliikkeiden ja apuliikkeiden opastuksesta on tullut kyselyitä.
-Valitettavasti seurassa ei kenelläkään ole hajuakaan noiden tangolla tehtävien liikkeiden tekniikasta.

Onneksi nyt saadaan ihan oikea alan valmentaja näyttämään mistä on kysymys.

Mielenkiinto kyllä heräsi, kun katselin salilla porukan treeniä.
Eihän tuo vaatisi ”kuin” voimaa, liikkuvuutta ja tekniikkaa.

Kotona otin harjanvarren ja kokeilin. Ei hitto, kyllä on vaikeaa.
Ei näytä lainkaan samalta. Ei siis mitenkään.
Miten ihmeessä se tempaus menikään…

Pelkästään kyykky harjan varren kera on haastava.

Mielenkiinnolla odotan Helmikuun loppua.
Katsotaan saako valmentaja edes jollekkin meistä taiottua työnnöltä näyttävän työnnön ja tempausta muistuttavan tempauksen.

Sillä välin tekniikkaopin puutteessa harjoittelen sitä perus kyykkyä luudan varren kanssa.

Kahvakuulajumppaa

Julkaistu , kirjoittanut
3

Sain negatiivista palautetta.
Kuulemma opetan tempauksen väärin. Palautteen antajan mielestä kuulan vieminen suoralle kädelle pään ylle ja lukitus ovat vaarallisia.
Hän itse vetää kahvakuulajumppaa ja opettaa tempauksen niin, että kuula tuodaan kyllä kasvojen tasolle ja pysäytetään, mutta käsi jätetään koukkuun.
– Ja perusteluna on se, että hänellä on 17 vuoden ohjauskokemus ryhmäliikuntatunneilta.

Ok. Näitähän tulee aina, se on selvää, mutta jälleen jäin miettimään asiaa lajin kannalta.

Jumppakeskuksissa vedetään myös painotankojumppaa. Kuinkahan moni painotankojumppaohjaaja käy neuvomassa painonnostajia lukituksen vaarallisuudesta?

Kahvakuulaurheilu on Suomessa uusi laji, mutta niin on kahvakuulajumpatkin.
Ihmiset näkevät ja ymmärtävät eron painotankojumpan ja painonnoston välillä, mutta kahvakuulajumpan ja kahvakuulaurheilun ero on useammille epäselvä.

Toivon että, kun tämä laji ja sen harrastajamäärät kasvavat, erokin selvenee.
.

 

Ikuinen oppilas.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun aloitin GS-tyyppisen kahvakuulatreenin tiesin että opittavaa olisi paljon.
Puolitoista vuotta myöhemmin, loppuvuonna 2009 luulin tietäväni jo vaikka mitä.
Luulin että tiesin nostotekniikoista miltei kaiken tarvittavan.
-Että tässähän ollaan pientä teknistä hiontaa ja kunnonkohotusta vaille valmiita.
Tempauksiakin meni  12kg:lla, miltei 180 toistoa. -Nyt vaan treenii…

Voi kuinka väärässä olin.

Vuosi 2010 meni vatsaa kasvatellen. Hitsarin työn ”etuja” lienee se, että raskaus aika vietetään erityisäitiyspäivärahalla kotona. Kerrankin oli aikaa. Etenkin kun mies oli töissä ja lapset hoidossa.
Luin Venäläisiä kahvakuula-aiheisia keskustelupalstoja, apuna sanakirja ja google kääntäjä, sillä vaikka aikanaan luin koulussa Venäjää, niin en muuta muista kielestä kuin kirjaimet ja pakolliset kohteliaisuudet.

Mitä enemmän luin, sitä vähemmän tajusin tietäväni.

Treenit muuttuivat raskauden myötä tekniikkapainotteisemmiksi. Kuulan paino pieneni, sarjat pitenivät. Kerrankin oli tilanne, missä ei tarvinnut saada lisää toistoja. Tavoite oli saada ylläpidettyä tuntumaa kuulaan.
Kokeilin avoimesti eri tekniikoita.
Eri tapoja tehdä.
Eri tapoja treenata.
Ja kyllä, tekniikkani toki kehittyi.

Nyt tuntuu siltä että korjattavaa on vieläkin uskomattoman paljon.
Eikä pelkkää hiontaa, vaan perusjutuista lähtien.
Kisojen videoinnit ovat hyviä. Niistä näkee omat heikot kohtansa. Vielä kun olisi aikaa , taitoa ja tarpeeksi tietoa perehtyä niihin…

Hyvä puoli on se, että olen näiden GS-pitoisten vuosien myötä oppinut saamaan ahaa-elämyksiä tekniikkaani itse. Löydän juttuja jolla voin helpottaa tekemistä. -Juuri minulle sopivaksi. Ehkä se ei onnistuisi jos olisin saanut kaiken valmiiksi pureskeltuna?
-Kuka tietää. 😉

En ikinä tule olemaan tekniikaltani valmis.
Eikä se haittaa.

Siinä kai se lajin yksi viehätys onkin.

🙂

Rinnalleveto ja työntö…

Julkaistu , kirjoittanut
2

Rinnallevetotyöntö eli LC.
Se on mulle jotenkin epämieluisa.
Työntökin on sellainen liike, missä en koe olevani elementissäni, mutta tuo LC.
-Aivan kamala!!!

Mä perustelen itselleni tuon liikkeen epämieluisuutta yleinsä sillä ettei mun kropan mittasuhteet sovellu liikkeeseen.
Mulla on pitkät kädet ja mä olen heikko jne.
Jos totta puhutaan, en ole vaan päässyt liikkeeseen sisälle.
Biathlon on aina tuntunut vaan niiiin paljon mukavammalta.

Nyt Joulukuussa kun päätin treenata tuota LC:ia oikein urakalla. Jep, jep…
Eipä ole paljoa tullut treenattua. Motivaatio aika nollassa. Lenkilläkään en ole käynyt.
Mutta Jouluna sain sentään syötyä suklaan avulla itselleni massaa. Paino nousi 72kg:sta kolme kiloa. Suoritus sekin.

Selailin treenivihkoani. Sen sivuilta voi nähdä kuinka epämieluisasta liikkeestä on kyse:
Vuosina 2008-2010 treenasin LC:ia yhteensä 19 kertaa.
Vuonna 2011  LC sisältöisiä treenejä oli yhteensä 12 kappaletta.
-Joista siis 7 viimeisintä treeniä on tehty nyt Joulukuussa.
Kaiken kaikkiaan olen siis treenannut LC:ia 31 kertaa.
(Ja tempaustreenejä on pelkästään tänä vuonna kertynyt noin 82 kappaletta)

Syitä tähän inhokkiin tarttumiseen juuri nyt on useampia.

-Olen jo liian kauan vältellyt liikettä, koska treenaan muka tuleviin biathloneihin
tai mm-kisoihin jne.
-Luulin tekeväni kahden käden LC:n Hyvinkäällä, mutta olinkin kuumeessa.
Se jäi jotenkin hampaankoloon, vaikka en niihin kisoihin edes treenannut.
-Pitäisi kai kasvaa nostajana ja ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua siihen inhokkiinkin.  Kukaties siinä käy niinkuin tempauksessa joskus. Kun tarpeeksi sen kanssa tappelee, siitä  alkaa jopa pitää.
-Mulla ei ole kisatietokannassa mitään tulosta LC:ssa.

Joten, tämän vuoden viimeisenä päivänä teen kisasuorituksen tuossa inhokkiliikkeessä.
Tulee siitä suorituksesta kuinka huono tahansa!
Tavoiteeni on toki taas aivan utopistinen.
Kuun alussa testissä meni 104 toistoa 16kg:lla, niin tottahan toki seitsämällä treenillä tulos paranee vähintään 16 toistoa ja eli kisoissa yli 120 toistoa.
Mielikuvaharjoittelen sitä.
Se kai korvaa fyysisen treenin puutteen.
-Jos korvaa???
😉

Kahvakuula Välikokoa!

Julkaistu , kirjoittanut
2

Siinä se sitten viimeinkin on. Välikoon kuula.
Itseasiassa ”välikoko” on muuttuva käsite. 😀

Vain pari vuotta sitten puhuttiin 20kg ja 28kg kuulista välikoon kuulina.
-Nyt tuo 20kg on ihan virallinen kisapaino.
Tuolloin saatavilla oli ollut vain 8,12,16,24 ja 32

Nyt tulleet välikoot ovat 6kg, 10kg, 14kg jne. aina tuonne 30kg:n asti.
-Ja toivottavasti tulevaisuudessa, kun nämä arkipäiväistyvät käyttöön, tulevat kilon välein olevat ”välikoon kuulat”! 😉

Venäjän puolella punttisaleilla on kuulia 2kg:n välein.  Parhaimmilta punttisaleilta löytyy  kilon väleinkin kuulia. Voi noita onnekkaita treenaajia!

Ja vaikka vähemmälläkin kuulamäärällä pärjää, niin kahvakuulaurheilua harrastaville tämä avaa treenimahdollisuuksia.

Ja meille kuulafriikeille tämä on taivas!
Kiitos ja tilaus!!!

KahvakuulaIDOLI

Julkaistu , kirjoittanut
2

Törmäsin hauskaan kysymykseen taannoin. .”-Kuka on sun kotimainen Kahvakuulaidoli?” Siis niinkuin mitä? Siis mikä? 😀 ”-No niinku esikuva kahvakuulaurheilussa ja silleen.”

Ai miten vaikea kysymys. Mulla kun ei lapsenakaan ollut idoleita. En ole teininäkään koskaan ollut  kerjäämässä nimmareita. En ikinä. En mä tiedä mitä tekoa mulla olisi jonkun allekirjoitukselle, paitsi lainapapereissa.

Multa puuttuu myös sellainen julkkisten ihailukromosomi kokonaan. Mä en näe että kenelläkään olisi toista suurempi ihmisarvo vain siksi että on julkisuuden henkilö. Eikä mulla ole halua tutustua tai kaveerata kenenkään kanssa vain siksi että kyseinen henkilö on julkkis.
Tästä hyvä esimerkki oli joskus parikymppisenä, kun työkaverista tuli julkkis ja hänen tuttavapiiri täyttyi nopeasti muilla julkkiksilla. Väkisinkin tuli törmäiltyä näihin kaverin julkkiskavereihin, joista jotkut olivat ylimielisen vastenmielisiä mutta jotkut ihan mukaviakin.
Sain sitten Jouluna kortin yhdeltä ihan mukavalta missi/malliystävältä, missä kyseinen typy oli miltei alasti. Päälle kirjoitettu, Hyvää Joulua Anzulle ja nimmari. Hetken mietin että pitäisikö ottaa itestäni alastonkuva ja laittaa samanlainen Joulutervehdys takaisin, mutta tyydyin sittenkin ostamaan tylsän tonttukortin.

Mutta tuo kahvakuulaidoli… Hmmm.
Jos vastaisin ennemmin kuka on sellainen henkilö kahvakuulaurheilun saralta, jota arvostan? Silloinkin vastauksia tulee monta mutta nimetään nyt sitten yksi mies ja yksi nainen. 🙂

Marko Suomi -Kilpaili ensimmäisenä Suomalaisena ulkomaalaisissa arvokisoissa.
Antanut lajille paljon Suomessa, ollut kahdenkin eri seuran perustajajäseniä. Vetää ilmaisia treenejä, antaa ilmaisia neuvoja ja tekniikkaopastusta omassa seurassaan. Pyyteetöntä työtä lajin ja muiden nostajien hyväksi, usean vuoden ajan ja edelleenkin. 🙂
.
Maarit Kangas -Ehkäpä ansioitunein Suomalainen kahvakuulaurheilija nainen.
SM Biathlon Mestaruussarjan Pronssia 2009
SM Biathlon  Mestaruussarjan  Kultaa 2010
SM LC  Mestaruussarjan  Hopeaa 2010
MM Amatöörisarjan (16kg) Kultaa 2010
SM Biathlon  Mestaruussarjan  Kultaa 2011
MM Veteraanien (16kg)  Kultaa 2011
Lisäksi Maaritissa viehättää hänen sitkeys ja nöyryys kuulan edessä. Ei ole tarvetta tuoda itseään esille, tulokset puhuvat puolestaan.

Äitiysloma on tekosyy.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mikä siinä on että kun aletaan odottaa esikoista, jää aktiivinenkin liikunta lopullisesti. Ymmärrän toki että raskausajan liitoskivut, pahoinvoinnit ja turvotukset häiritsevät liikkumista, jopa estävät sen, mutta entä synnytyksen jälkeen? Miksi lenkille meno silloinkin on niin vaikeaa? -Tai kyllähän noita rattaita työntäviä äitejä näkee kävelyllä, mutta ei juoksemassa. Ainakin itse tunnen olevani kummajainen kun hölkäten työnnän rattaita.

Ei hölkän ja rattaiden työntämisen yhdistäminen luulisi olevan vaikeaa. Mutta ilmeisesti valtavirralle on, sillä nyt olen vuoden verran käynyt vaunuhölkällä 3-5 kertaa viikossa, eikä vastaan ole hölkännyt tai juossut tänä aikana ainuttakaan äitiä. Rauhallisesti käveleviä vaunuilijoita sen sijaan näkyy joka aamu.   Ei toki kävelyssäkään vikaa ole, mutta verkkaseen tahtiin suoritettu kävely ei oikein vastaa käsitystäni liikunnasta.  Tyhjää parempi se kyllä on, mutta eikös liikunnassa kuulu tulla hiki?

Suurin osa nukuttaa vauvan päiväunille rattaisiin. Ja rattaat pihalle, raittiiseen ulkoilmaan. Näin toimi ainakin eräs tuttuni, joka valitti ettei hän ehdi harrastaa liikuntaa, koska hän on äitiyslomalla ja sitten on vielä esikoululainenkin.
Huvittavaa oli se että samainen äiti kehui vauvansa nukkuvan joka päivä rattaissa tasan kolmen tunnin päiväunet. Hän itse valmisti sillä aikaa ruuan ja surffaili netissä, koska esikoinen oli tuohon aikaan päivästä eskarissa.
Ja jos päivällä ei ehdi, niin kai illallakin voisi lähteä vaikka jumppaan, jos ei ole yksinhuoltaja?
Niinpä niin, ajanpuutetta vaiko laiskuutta vaiko väsymystä?

Itse olen ollut hieman vajaalla teholla kaikki vauva-ajat. Yöt nukutaan imetyksen vuoksi parin tunnin pätkissä. Ja jos vauva päättää että tänä yönä ei nukuta, niin minkäs teet. Sitten valvotaan. Päivällä kun pienin nukkuisi, vaativat isommat lapset huomiota. Läksyissä tarvitaan apua, tapellaan sisarusten kesken, on nälkä, kaveri tuli kylään tai täytyy saada kyyti kaverin luo, harrastuksiin viemisiä jne.
Esikoisen vauva-aikana vielä toimi neuvolan neuvo, ”nuku itsekkin päiväunet, kun vauva nukkuu.” -Voin kertoa ettei tämä onnistu enää kolmannen kohdalla.
Välillä äiti todellakin on vähän väsynyt, eikä se treeni ole päälimmäisenä vapaa-ajan viettolistalla. Toisaalta liikunta auttaa jaksamaan lapsiperheen arjen pyörittämisessä. Saa purettua ärsytyspaineita pois. Muksuille kun ei voi huutaa, ”mä en jaksa, haistakaa paska”, vaikka joskus mieli tekisikin.

Kahvakuulatreeni ei vie paljoa aikaa. Tai ainakin sen kanssa on mahdollista tehdä nopea ja tehokas treeni. Lisäksi vaikka reipasta kävelyä ja hölkkää rattaiden kera. Toimi ainakin mulla, vaikka olin äitiyslomalla, oli vauva, esikoululainen sekä koululainen.

Yksi syy liikunnan vähenemiseen on kai synnytyksen jälkeinen hutera keskikeho. Se miten alusta joutuu liikunnan taas aloittamaan. Hyvin tuota kuvaa treenipäivyrini ensimmäiset merkinnät synnytyksen jälkeen: 11/ 2010, Tempaus 8kg, 5min. (rpm 15) eli 75toistoa.
Ja ensinmäinen 16kg tempaus, tein 10 toistoa/käsi.
Lisänä merkintä, ”yhtään enempää ei olisi mennyt”. Tuo 20 toistoa oli siis mun maksimi.
Toisaalta nopeasti kunto ja keho palautuukin. 5/2011 tein 16kg tempauksia 173 toistoa. Takana tuolloin oli siis 6kk treeniä.
Alle vuodessa pääsee vanhoihin tuloksiin kiinni. Lisäksi nopea kunnon koheneminen motivoi.
Ainakin teoriassa.

Venäläisiä ihmepalloja

Julkaistu , kirjoittanut
1

”-Vieläkös se sun äijäs nostelee niitä Venäläisiä Ihmepalloja?”  Tyttökaverini kysyi silmiään siristäen ja muut odottelivat vastaustani valmiina räjähtämään nauruun. ”-Ei jumalauta, koska sekin tulee järkiinsä?” Kaveri nauroi päätään puistellen vastaukseni kuullessaan.
Koitin selittää että kahvakuula on hyvä treeniväline. Se vaikuttaa positiivisesti kehon hallintaan. ja ja  ”-Et  kai säkin heiluttele niitä?”
Elettiin kesää 2007. Olin lähtenyt vanhojen koulukavereiden kanssa ulos syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Jostain syystä yksi kavereista oli ottanut mieheni 2004 alkaneen  kahvakuulaharrastuksen hampaisiinsa. Venäläinen ihmepallo oli suuri huvituksen ja naurun aihe. Mitä sellaisella antiikin esineellä tekee, kun on kuntosalit ja käsipainotkin olemassa? Ja eikö välineen Venäläisyyskin jo kerro jotain?

Niinpä. Nyt kun tämä kummajainen on trendikäs urheiluväline, se kelpaa kaikille. Oikeastaan siitä on tullut buumi. Kenellekkään ei tarvitse enää selittää minkä näköinen on kahvakuula.  Kuulan Venäläisyyskään ei ole enää kamala asia.
Ja kukaties samainen ihmepalloja nauranut kaveri käy nykyään salaa jossain kahvakuulatunneilla. Tai ainakin haluaisi käydä.
Jostain syystä muutamalla viimeisimmällä tapaamiskerralla ei mieheni tai minunkaan ihmepalloharrastus ollut enää yleinen naurunaihe.
Ei ole enää Venäläisiä Ihmepalloja. Ne on Kahvakuulia.

Rakkaudesta Rautaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun vuosituhat vaihtui, muuttui samalla mun suhteeni rautaan. Oikeastaan se alkoi silloin. Tai hieman sen jälkeen. Tarkalleen ottaen 15. Elokuuta 2000.

Tuolloin aloitin Turun telakalla sisustusasentajan kurssin.
Ja vaikka en sisustajana viihtynyt, telakalla ja metallitöissä viihdyin. Lopulta päädyin laivan varusteluun putkihitsaajaksi. Putkihitsaajan työ on viihdyttävää, sillä se on kuin piirtelisi tai askartelisi koko päivän ja joku vielä maksaa siitä, sillä erolla että vaikka olisi kuinka onnistunut tekele, niin sitä ei mukaansa saa, vaan se matkaa minne lie Karibian merille, ilman että kukaan koskaan näkee sitä tai osaisi sitä arvostaa.

Kahvakuulat tulivat kuvioihin vuonna 2004. Mieheni treenaili niillä ja oli täysin vakuuttunut että tämä Venäläinen rautapallo on täydellinen treeniväline. Noita rautapalloja ilmestyi sitten kotiimme ja jotain etuheilureita minäkin kokeilin, silloin tällöin. Mä taidan olla hieman hidas, sillä tajusin tuon hienouden vasta kesällä 2008, kun testasin ensimmäistä kertaa työntöä ja yritin näyttää kavereille omaa näkemystäni allemenosta. Se onnistui heti. -MINULTA!? Mä kun olin se liikunnanopettajan pahin painajainen.  Se kuka ryhmäliikuntatunneilla koitti paeta takariviin, sillä koreografioissa pysyminen oli totaalisesti mahdottomuus. Minulta joka en ollut eläissäni harrastanut muuta kuin tanhua. Niin tanhua, eli kansantansseja. Ja niitäkin vain siksi kun kaveri halusi mut sinne seuraksi. Mun intohimoni oli aina ollut lukeminen, maalaus ja piirtäminen. Ei liikunta. Ei missään muodossa. Kun kerrankin olin kokenut onnistumisen tunnetta liikunnassa, ei asiaa voinut jättää katsomatta loppuun. Ja sillä tiellä olen vieläkin.