Töissä taas

Ryminällä alkoi työt. Nopeasti ajamaan putkelle tig ja puikkoluokat ja äkkiä laivaan.
Aikataulu on kireä ja miltei joka ukko on komennettu pieneen laivaan töihin. Viikkari saa odottaa, sen aikataulu kurotaan takaisin kesällä.

Konehuone muistuttaa tanssilattiaa. Tuntuu siltä ettei voi liikahtaa ilman että osuu johonkuhun tai johonkin. Porukkaa riittää… Ylitöihin kysellään joka illaksi ja viikonlopuiksi.

Pieni totutteluongelma on ollut. Treeniin ei ole aika riittänyt.
Tyttö istuu illat tiukasti sylissä. Väsyttääkin niin ettei jaksaisi lähteä lenkille.
Toisaalta on rentouttavaa hitsata. Se on kuin piirtämistä. Tai kuin virkkausta, sillä on terapeuttinen vaikutus.

Ylitöissä pääsin putkien kera verstaalle. Voi sitä ihanuutta.
Radio soi ja nappaan kasasta putken. Sitten tutkailua, onko se vesilinjaa vai tuleeko siitä öljyputki?
Pitäiskö hitsata siis TIGillä vaiko riittääkö puikko? Laipat voi vetää umpilangalla kuitenkin.
Mukavasti vaihtelua, omaa rauhaa ja ruokatauko.

Ruokatauon hienous piilee siinä, että silloin ei tarvitse lapata ruokaa kuin omaan suuhun. En siis syötä samalla ketään muita.
Kukaan ei myöskään valita mulle, että ”-yök, en syö hernei” tai ”-Anna lisää maitoo”
Se on hyvin outoa se.

Elämä on puikon pätkä.

 

Ihmiselo on kuin hitsauspuikko.
Se syttyy kylmään maailmaan. Aluksi se palaa hitaammin.
Niinkuin lapsenakin aika kulki hitaasti.
Alun jälkeen päästään vauhtiin. Virta on tasainen ja rauta mukavan lämmintä.
Lopulta puikko palaa liian kuumana. Liian nopeasti.
Ja sitten se sammuu ja jäljelle jää kolviin vain pelkkä tikku…
Elo on OK 48.00
😀