Valmennusta ja tekniikkaoppeja.

Kahvakuula on nyt hottia. Ohjaajilla ja ohjelmilla on vientiä.

Kahvakuula-ohjelmien tekijöillä asiakkaita riittää. Vallalla on että monilla on kahvakuulatreeniin oma ”kahvakuula-personal trainer”.
Niin sanottu kahvakuulavalmentaja.

Yllättävän moni on valmis maksamaan siitä että joku muu tekee valmiit ohjelmat, kertoo mitä teet, millä painoilla ja kuinka kauan ja katsoo kehityksestäsi oletko valmis pikkuhiljaa siirtymään seuraavaan kisapainoon. Tekniikkaakin stekataan, jos ei livenä, niin ainakin youtubesta, ja kommentoidaan sekä ohjataan.
-Ja onhan se kiva saada jakaa jonkun kanssa se onnistumisen ja kehittymisen ilo.
🙂
Ja Internet on tehnyt sen mahdolliseksi niillekkin jotka asuvat yksin umpikorvessa!

Varsinaisia Valmentajan ammattitutkinnon suorittaneita Kahvakuulavalmentajia ei Suomessa taida olla ainuttakaan. Toivottavasti tulevaisuudessa tämäkin asia kehittyy.

Edullisin tapa treenata ja oppia tekniikat, on liittyä seuraan.
Siellä saa jakaa muiden kanssa onnistumisen iloa. Yhteistreeneissä on mahdollisuus kehittää omaa tekniikkasilmää, kun näkee usein muidenkin tekemistä.
Tekniikkavinkkejä saa seuran valmentajalta täysin ilmaiseksi.
-Niin kuin myös treeniohjeita.
Usein seuran valkut ovat kauan kuulaa heiluttaneita aktiivikilpailijoita, joiden tekniikkasilmä on hioutunut muutamassa vuodessa, eivät vain yhden viikonlopun treenanneita, kurssimaksun jollekkin instanssille suorittaneita ohjaajia.

Oikeastaan ihmettelen että miksi seuroissa ei ole useampia treenaajia?
Onko seuraan kuuluminen vanhanaikaista?
Olemmeko muuttuneet niin virtuaalisiksi, että mielummin  vastaanotamme ohjelman sähköpostiin ja lähetämme ”valmentajallemme” videon suorituksestamme?

Vai onko syynä ainainen kiire? Tai maantieteellinen asema? Ihmiskontaktien pelko? Vuorotyö? Pelko että joutuu tekemään jotain?
Kaikilla lienee oma syynsä.

Hienointa on se että kaikilla on varaa valita.
Virtuaalivalmennusta, itseopiskelua ja ilmaisohjelmia netistä tai seuratoimintaa.
Kaikkea löytyy.

5 vastausta artikkeliin ”Valmennusta ja tekniikkaoppeja.

  1. Mulla ainakin on ollut onni saada valmentaja, joka treenaa mua virtuaalisesti. Asun täällä susirajalla, eikä lähistöllä ole kahvakuulaan vihkiytyneitä valmentajia eikä seuraa missä tavata harrastajia. En ole valmentaja, enkä ole itsekään nostanut puolta vuotta kauempaa, mutta silti vedän kahvakuularyhmää. Ihan vaan huvin vuoksi ja ehkä taka-ajatuksena saada tännekin joskus saada kahvakuulaurheiluseura 😉 Toki kuntosaleilla järjestetään kuulahumppaa, mutta niistä pysyn visusti poissa.

  2. Rautaneito, sun valkku on kyllä todella pätevä. 🙂
    Musta tän lajin rikkaus on juurikin tuo että susirajallakin voi saada valmennusta.

    Sitten kun vuoden tai kahden kuluttua saat innostettua sinne tarpeeksi aktiiveja ja saatte järkättyä sinne seuran, niin toivon että porukka tajuaa käyttää sun tietotaitoa hyväkseen. Tekemällä oppii parhaiten!

    Kuulahumpalle on kyllä oma tilauksensa. Joillekkin ei vaan tää GS-tyylinen treeni sovi. Samoin kuin itse kokee olonsa orvoksi kuulahumpassa… 😀
    Tärkeintä on liikunnan ilo.

  3. Sitä mäkin kyllä ihmettelen, että miksi esim. meidän treeneissä ei käy enempää ihmisiä? Kyse on kuitenkin lähes ilmaisesta liikunnasta! :O Täällä Tampereella on varmasti tarjontaa paljon, mutta siltikin ihmettelen! No, pitää vaan jatkaa toimintaa ja toivoa, että enemmän harrastajia tulee.

    Se on minustakin hyvä, että löytyy jokaiselle jotakin. On yhteistreenejä ja virtuaalivalmentajia! Yhteistreeneissä on se hyvä puoli, että saa tekniikkaneuvoja, vaikka ei pyytäisikään ( 😉 ) ja muitakin vinkkejä omaan treeniin, unohtamatta tietenkään ihanien ihmisten tapaamista! 🙂

  4. heippa!
    sekä kuulahumpan että tavoitteellisen gs-treenin kokeneena aavistelen, että seuroissakin ehkä enemmän opetettu(?) gs-treenaus on vasta-aloittaneelle kuulailijalle hivenen 😉 tylsää… pitkät sarjat heiluria tai työntöä eivät tapaamissani aloittelijoissa ole suurempia ihastuksen kiljaisuja herättäneet! toisaalta, samaan aikaan kuntosalien kuulahumppatunnit pullistelevat ovista ja ikkunoista kahvakuulailun ihanuutta paasaavia jumppareita…molemmille tavoille löytyy siis omat kannattajansa. toivottavasti useampikin kuulailija siirtyisi voimien ja taidon kertyessä humppapuolelta myös kokeilemaan kisatreenausta. itse taidan olla siitä outo, että mulle napsahti gs välittömästi sitä kokeiltuani, mutta se humppatuntikin huvittaa, edelleen 🙂
    ps. kiva muuten tämä blogisi, anzuppi! törmäsin tähän tänään ensi kertaa

  5. Vaikka mä hylkäsin Otaniemen, niin treeneissä on käynyt joka viikko se kymmenkunta henkeä ja vain yhdellä kerralla niin, ettei ollut ketään uutta. Musta se on ollut tosi mahtava juttu -koko PK-seudulla kun ei oo kun joku miljoona ihmistä. Kauankos tässä meneekään, että ne on kaikki käyneet kerran…

    Eilen pyysivät, että katotaan ens kerralla jokaisen tekniikkaa erikseen ja nythän siinä onkin mieltä kun porukka on treenaillut jo jonkin aikaa. Moon ihan fiiliksissä niistä 😀

    Pitääkin taas laittaa Länsiväylään vinkkiä, että tulevat tekeen juttua kun mun porukka treenaa sentään kisoihin (on muuten PK-seudun ekat avoimet skabat yli kahteen vuoteen).

    Yhdistystoimintaan lähtemisessa pelottaa ehkä eniten se, että joutuis tekemään jotain itse. Helpompi mennä kuntosalille ja maksaa siitä, että kaikki tulee valmiiksi pureskeltuna eteen, pari PT-tapaamista ja kuuden viikon välein vaihtuva koreografia ja joku joka kerää lehdet ja siivoo vessat.

    Mä en itse osais puoliakaan siitä, mitä nyt osaan jos en ois lähtenyt opettamaan muita. En nostamisesta enkä mun duunistakaan. Se pakottaa katsomaan asioita monelta kantilta kun yhtä oikeaa vastausta ei ole. Silti en muuten edelleenkään mielelläni jakele neuvoja ellei joku erikseen kysy…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.