Kanamainen juttu

Varoitus! Seuraa lisää filosofista vuodatusta ohi rauta-aiheiden…. ;)

Pienessä kotikanalassani alkoi alkukesästä hurja haudontavimma. Ensimmäinen hautoja oli Alhon kantaa oleva maatiaiskanavanhus nimeltään Kauno. Hän lopetti haudonnan alle kahdessa viikossa, jätti munat ja lähti muun lauman mukana ulos ottamaan aurinkoa.
Sitten aloittivat musta maatiaskana Klaara ja nuorempi Alhokana,  Tirppa.

Viikon päästä yllätyksekseni löysin myös valkoisen kanan, Tehotytön, seinähyllypesästä hautomassa paria munaa.
Tässä vaiheessa kerrottakoon että valkoiset kanani ovat entisiä tehotuotannon häkkikanoja.
Joidenkin mielestä nuo tehotuotannossa kärsineet eläimet eivät ikinä opi normaaleja kanan toimintoja, kuten kylpemään pehkussa, lentämään orrelle tai käyttäytymään normaalisti vapaassa kanalaumassa.
-No meillä ainakin eläkkeelle tulleet häkkikanat ovat sopeutuneet alkukankeuden jälkeen hyvin laumaan. Ne eivät ole agressiivisia, mutta eivät kunnolla kesyjä ihmisillekkään.

Haudonta oli yllättävää sillä tiettävästi noilla nykyisillä munintaan jalostetuilla kanoilla ei pitäisi olla enää minkäänlaista haudontaviettiä jäljellä. Itseasiassa tuo vietti on tarkoituksella jalostettu pois.
Annoin Tehotytön kuitenkin yrittää. Vaikka en uskonut sen jatkavan viikkoakaan.

Musta Klaara kyllästyi kahden viikon jälkeen ja jätti pesänsä.
Tirppa ja Tehotyttö jatkoivat edelleen.

Tirppa ja Juhannustipu
Sitten koitti se hieno päivä, Juhannusaatto, jolloin Tirpan alta löytyi tipu.
Tirppa jatkoi vielä kolme päivää muiden munien hautomista kunnes hylkäsi ne, sekä turvahäkin johon olin heidät siirtänyt.
Ensimmäisen viikon hän hoiti Juhannustipuaan esimerkillisesti, mutta alkoi hyvin pian  jättämään pienen piipittäjän lattialle yksin, mennen itse ulkoilemaan tai orsille.

Seuraavalla viikolla myös tehotytön alta löytyi kauniin vaaleankeltainen tipu.
Loppuviikosta tuli toinen vaaleanruskea tipu, joka vaikutti heikkokuntoiselta. Tehotyttö hoiti esimerkillisesti molempia tipuja. Ruokki niitä, otti vatsan alle lämpimään ja yllättäen adoptoi myös Juhannustipun jonka oma emo oli siirtynyt tipun valituksista huolimatta pysyvästi öiksi orsille nukkumaan.
Tehotyttö ei  lähtenyt ulos lainkaan sillä pienin tipu ei vielä lennä. Yöt Tehotyttö viettää tipujensa kanssa lattiatasossa. Kun joku tulee kanalaan, vartioi tuo ennen niin arka kana jopa hyökkäävään sävyyn tipujaan. Kukaan kanoista ei uskalla nokkasta tipuja, vaan niille annetaan kuuliaisesti tilaa laumassa. Myös heikkokuntoisin tipu, on vahvistunut selvästi.

Tehotyttö yllätti täysin.
Kuka olisi uskonut että konehaudottu, jalostettu, liukuhihnoilla lajiteltu ja kasvatettu, epäinhimillisissä oloissa A4 arkin kokoisessa häkissä elämänsä  ensimmäiset vuodet viettänyt tehomunijavanhus olisi parempi äiti tipuilleen, kuin emon hellässä huomassa kuoriutunut ja kasvanut, pienessä kotikanalassa elänyt Suomalainen maatiaiskana?
En minä ainakaan.


Taas huomaa ettei kannata ottaa ennakkoasenteita. Ei kanojen eikä ihmistenkään suhteen.
Ei kannata tyrmätä mitään tai ketään suoralta kädeltä.  Ei voi tietää mihin toinen pystyy, jos ei anna mahdollisuutta näyttää kykyjään.

Kuka tietää, työelämässäkin se vähemmän koulutettu tai muuten vaan epätodennäköisempi tekijä saattaa olla se parempi vaihtoehto.
Kurssi- ja koulutodistuksista ei ole hyötyä jos käytäntö ei onnistukkaan. ?
Ei voi tietää toisesta mitään, ennen kuin itse näkee.

Se on oikeastaan aika hienoa. Se, ettei asiat ole niin ennalta arvattavissa. ;)

Rikkinäinen puhelin

Lapsena leikimme leikkiä nimeltä ”rikkinäinen puhelin.”
Siinä joku kuiskaa lauseen toiselle, toinen toistaa kuiskaten kolmannelle jne.
Lopulta viimeinen sanoo ääneen sen mitä hänelle kuiskattiin.
– Miltei poikkeuksetta tuo lause on muuttanut muotoaan.
Mulle tuli juuri tuollainen lause takaisin.
Tunnistin kyllä sanomani, mutta se oli irroitettu asiayhteydestä ja saanut ilkeämielisemmän sävyn. Ja kuitenkaan en ole sanonut kenestäkään mitään sellaista mitä en olisi voinut sanoa kasvotustenkin.
Muutakin toki kuulin.  Huomasin  joutuneeni  rikkinäiseen puhelimeen. ;)

Aluksi suututti, mutta pienen pohdinnan jälkeen alkoi jo naurattaa.
Varsinkin naisilla tuntuu olevan taipumus tehdä pienistäkin asioista sensaatiouutisia. Ehkäpä keskustelu saa mielekkäämmän ja värikkäämmän sävyn, kun asiat esittää sensaationhakuisesti. Ehkäpä asian esittäjä kokee olevansa sitä tärkeämpi, mitä tärkeämpää asiaa hänellä on? Äänensävyt ja asiayhteydet muuttavat sanomaa.
En tiedä. Ihan sama.

Annan asian olla.

Tuolla hieno kirjoitus mielenrauhasta ja siitä miten helpottavaa on antaa tuollaisten asioiden ja ihmisten vain olla omassa rauhassaan /rauhattomuudessaan:

http://www.namaste.fi/artikkelit/12+askelta+kohti+mielenrauhaa/

Ja muutama hyvä lainaus sivustolta:

Maailma muuttuu vain muuttamalla itseäni.

Yksinkertaista elämäsi. Karsi jokapäiväisestä elämästäsi mahdollisimman monet luulemasi ehdottomuudet ja välttämättömyydet.

Hyväksy asiat ja ihmiset sellaisina kuin ne ja he ovat.
Vasta sitten sinussa on todellista voimaa vaikuttaa ympäristöösi myönteisesti.

Jos väheksyt toisia ihmisiä, paljastat sillä vain oman epävarmuutesi ja kyvyttömyytesi nähdä todellinen olemuksesi.

Anna omien ongelmiesi kutistua ojentamalla auttava kätesi muille,
joiden sydäntä painavat vielä suuremmat ongelmat.

Ei ole kenenkään muun tehtävä määritellä, mikä ja kuka olet ja mihin pystyt.

Pysy loitolla ihmisistä, jotka väheksyvät sinua ja yrittävät vähentää uskoa itseesi. Mitä vähemmän olet huolissasi siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, sitä suuremman rauhan annat sydämesi vastaanottaa.

 

Aikaa on. Onko?

Kahvakuulaurheilu on mielenkiintoinen laji. Alussa kehittyy nopeasti. Säännöllisellä treeneillä pääsee hyviinkin tuloksiin. Laji sopii miltei kaikille ikään painoon ja sukupuoleen katsomatta. Treeni ei vie paljoa aikaa, joten on kiireisenkin tehtävissä.

Sain äitiysloman aikana hyvin treenattua. Aikaa oli.
Treenin pystyi ajoittamaan päiväuniin ja lenkkeily onnistui rattaidenkin kera.
Vaan nyt kun työt alkoi, niin treenit loppui.
Yksinkertaisesti aikaa ei jää. Ei edes sitä puolta tuntia. Paitsi viikonloppuisin.
Kerran viikossa tehty treeni ei riitä pitämään GS kuntoa yllä.

Kun helmikuussa vielä tein treeninä tempauksia 8min. aikasarjoja 20kg kuulalla, niin nyt Kesäkuussa tuntuu 6minuuttia 12kg:lla julmetun pahalta.
Se sapettaa. Saavutetuista tuloksista kun haluaisi pitää kiinni.

Toisaalta 2-3 vuotta kun tyttönen kasvaa, niin hän voi piirrellä äitin treenatessa tai tulla polkupyörällä hölkkälenkille mukaan.

Joten katsotaan sitten treenaamista taas uudelleen muutaman vuoden kuluttua.

Aikaa kai on.

PiiPaaPoo Puolueen vappu!

Kuuluuko Vappuusi muutakin kuin sima ja tippaleivät?
Menetkö vappuna marssimaan? ;)

Isäni oli poliittisesti aktiivinen.
Vaikka hän oli ruotsin kielinen, ja ihan varakkaastakin perheestä, oli hän myös idealisti joka kuului Suomen Kommunistiseen Puolueeseen.
Ja toisinaan me lapsetkin jouduimme puoluekokouksiin mukaan.
Eihän me mitään siitä pölinästä kuunneltu, 
-”Joo, hieno puhe, Iskä!”

-”Olit oikein puhuja pöntössä ja heristit nyrkkiäkin.”
-”Vakuuttavaa.”

SKP:n vappumarsseista pidin. Niissä oli sanoisinko hmmm…, tunnelatausta mukana.
Vappumarssilla oli tapana huutaa kuorossa jotakin, tyyliin:
”Työläiset ja opiskeliat, kapitalisteja vastaan” jne.

Kerran huutoteemana oli:
Suomen Kansan Puolesta, S K P !
Ja saman mittainen tauko, ja taas uudestaan:
Suomen Kansan Puolesta, S K P !

Näihin tyhjiin väleihin keksin neljävuotiaan riemulla huutaa:
Suomen Kansan Puolesta, Pii Paa Poo !

Enkä hiljentynyt sitten millään. :D Olin keksinyt hauskan tavan herättää ihmisissä pahennusta ja huvittuneisuutta, huomiota.

Tämän jälkeen jouduinkin viettämään vaput äitini vanhempien seurassa.
He taas olivat Demareita henkeen ja vereen.
Vappu vietettiin aina samalla kaavalla.
Kuunneltiin puhe Turun Urheilupuistossa ja heiluteltiin vappuviuhkoja.
(samat pölyiset viuhkat joka vuosi)
Sitten sai Mummulassa simaa ja pullaa.
Lapsen silminkin SDP:n vappujuhla oli hyvin konservatiivinen, suorastaan tylsä, mutta toki tutun turvallinen.

Valitettavasti nyt aikuisena meillä ei ole vapputraditioita.
Paitsi tietenkin teen simaa ja lapset valitsevat itselleen vappupallot!
Mahdollisimman suuret, tietenkin.

Töissä taas

Ryminällä alkoi työt. Nopeasti ajamaan putkelle tig ja puikkoluokat ja äkkiä laivaan.
Aikataulu on kireä ja miltei joka ukko on komennettu pieneen laivaan töihin. Viikkari saa odottaa, sen aikataulu kurotaan takaisin kesällä.

Konehuone muistuttaa tanssilattiaa. Tuntuu siltä ettei voi liikahtaa ilman että osuu johonkuhun tai johonkin. Porukkaa riittää… Ylitöihin kysellään joka illaksi ja viikonlopuiksi.

Pieni totutteluongelma on ollut. Treeniin ei ole aika riittänyt.
Tyttö istuu illat tiukasti sylissä. Väsyttääkin niin ettei jaksaisi lähteä lenkille.
Toisaalta on rentouttavaa hitsata. Se on kuin piirtämistä. Tai kuin virkkausta, sillä on terapeuttinen vaikutus.

Ylitöissä pääsin putkien kera verstaalle. Voi sitä ihanuutta.
Radio soi ja nappaan kasasta putken. Sitten tutkailua, onko se vesilinjaa vai tuleeko siitä öljyputki?
Pitäiskö hitsata siis TIGillä vaiko riittääkö puikko? Laipat voi vetää umpilangalla kuitenkin.
Mukavasti vaihtelua, omaa rauhaa ja ruokatauko.

Ruokatauon hienous piilee siinä, että silloin ei tarvitse lapata ruokaa kuin omaan suuhun. En siis syötä samalla ketään muita.
Kukaan ei myöskään valita mulle, että ”-yök, en syö hernei” tai ”-Anna lisää maitoo”
Se on hyvin outoa se.

Lähtölaskenta töihin

No niin, nyt on enää 12 aamua, ennen kuin tulee eteen se aamu kun kello soi klo.5:00.

Mietin että mitenköhän sitä osaa edes hitsata yli kahden vuoden tauon jälkeen?
Montako viikkoa menee, että saan luokat taas ajettua?
Ja sitten on vielä uusi tiimi, uusi alue, uudet työkaverit.

Kaikkein eniten jännittää ja jopa pelottaa kuinka rankkaa tulee olemaan tytön hoitoon laitto.
Kumpi itkee ikäväänsä enemmän, äiti vaiko lapsi?

Aloitettiin tytön kanssa päiväkotiin tutustuminen maanantaina.
Ollaan koko tämä viikko siellä klo. 9-11
Ensi viikolla ollaan yhdessä pidenpää päivää ja loppuviikosta lähen tunniksi esim. kävelylle.
Ainakin ollaan tarhatätien kanssa nähty vaivaa tytön sopeuttamiseksi.
Katsotaan kuinka sopeutus lapseen puree… (ja äitiin. ;) )

Valmennusta ja tekniikkaoppeja.

Kahvakuula on nyt hottia. Ohjaajilla ja ohjelmilla on vientiä.

Kahvakuula-ohjelmien tekijöillä asiakkaita riittää. Vallalla on että monilla on kahvakuulatreeniin oma ”kahvakuula-personal trainer”.
Niin sanottu kahvakuulavalmentaja.

Yllättävän moni on valmis maksamaan siitä että joku muu tekee valmiit ohjelmat, kertoo mitä teet, millä painoilla ja kuinka kauan ja katsoo kehityksestäsi oletko valmis pikkuhiljaa siirtymään seuraavaan kisapainoon. Tekniikkaakin stekataan, jos ei livenä, niin ainakin youtubesta, ja kommentoidaan sekä ohjataan.
-Ja onhan se kiva saada jakaa jonkun kanssa se onnistumisen ja kehittymisen ilo.
:)
Ja Internet on tehnyt sen mahdolliseksi niillekkin jotka asuvat yksin umpikorvessa!

Varsinaisia Valmentajan ammattitutkinnon suorittaneita Kahvakuulavalmentajia ei Suomessa taida olla ainuttakaan. Toivottavasti tulevaisuudessa tämäkin asia kehittyy.

Edullisin tapa treenata ja oppia tekniikat, on liittyä seuraan.
Siellä saa jakaa muiden kanssa onnistumisen iloa. Yhteistreeneissä on mahdollisuus kehittää omaa tekniikkasilmää, kun näkee usein muidenkin tekemistä.
Tekniikkavinkkejä saa seuran valmentajalta täysin ilmaiseksi.
-Niin kuin myös treeniohjeita.
Usein seuran valkut ovat kauan kuulaa heiluttaneita aktiivikilpailijoita, joiden tekniikkasilmä on hioutunut muutamassa vuodessa, eivät vain yhden viikonlopun treenanneita, kurssimaksun jollekkin instanssille suorittaneita ohjaajia.

Oikeastaan ihmettelen että miksi seuroissa ei ole useampia treenaajia?
Onko seuraan kuuluminen vanhanaikaista?
Olemmeko muuttuneet niin virtuaalisiksi, että mielummin  vastaanotamme ohjelman sähköpostiin ja lähetämme ”valmentajallemme” videon suorituksestamme?

Vai onko syynä ainainen kiire? Tai maantieteellinen asema? Ihmiskontaktien pelko? Vuorotyö? Pelko että joutuu tekemään jotain?
Kaikilla lienee oma syynsä.

Hienointa on se että kaikilla on varaa valita.
Virtuaalivalmennusta, itseopiskelua ja ilmaisohjelmia netistä tai seuratoimintaa.
Kaikkea löytyy.

Painonnostoa luudanvarrella.

Käytiin seuran asioilla Turun Atleettiklubilla.
Sovittiin parista ohjatusta tunnista painonnoston alkeiden opettelut mielessä.

Tangolla voi tehdä useita apuliikkeitä. Myös kahvakuulailija. ;)
Näiden perusliikkeiden ja apuliikkeiden opastuksesta on tullut kyselyitä.
-Valitettavasti seurassa ei kenelläkään ole hajuakaan noiden tangolla tehtävien liikkeiden tekniikasta.

Onneksi nyt saadaan ihan oikea alan valmentaja näyttämään mistä on kysymys.

Mielenkiinto kyllä heräsi, kun katselin salilla porukan treeniä.
Eihän tuo vaatisi ”kuin” voimaa, liikkuvuutta ja tekniikkaa.

Kotona otin harjanvarren ja kokeilin. Ei hitto, kyllä on vaikeaa.
Ei näytä lainkaan samalta. Ei siis mitenkään.
Miten ihmeessä se tempaus menikään…

Pelkästään kyykky harjan varren kera on haastava.

Mielenkiinnolla odotan Helmikuun loppua.
Katsotaan saako valmentaja edes jollekkin meistä taiottua työnnöltä näyttävän työnnön ja tempausta muistuttavan tempauksen.

Sillä välin tekniikkaopin puutteessa harjoittelen sitä perus kyykkyä luudan varren kanssa.

Kahvakuulajumppaa

Sain negatiivista palautetta.
Kuulemma opetan tempauksen väärin. Palautteen antajan mielestä kuulan vieminen suoralle kädelle pään ylle ja lukitus ovat vaarallisia.
Hän itse vetää kahvakuulajumppaa ja opettaa tempauksen niin, että kuula tuodaan kyllä kasvojen tasolle ja pysäytetään, mutta käsi jätetään koukkuun.
– Ja perusteluna on se, että hänellä on 17 vuoden ohjauskokemus ryhmäliikuntatunneilta.

Ok. Näitähän tulee aina, se on selvää, mutta jälleen jäin miettimään asiaa lajin kannalta.

Jumppakeskuksissa vedetään myös painotankojumppaa. Kuinkahan moni painotankojumppaohjaaja käy neuvomassa painonnostajia lukituksen vaarallisuudesta?

Kahvakuulaurheilu on Suomessa uusi laji, mutta niin on kahvakuulajumpatkin.
Ihmiset näkevät ja ymmärtävät eron painotankojumpan ja painonnoston välillä, mutta kahvakuulajumpan ja kahvakuulaurheilun ero on useammille epäselvä.

Toivon että, kun tämä laji ja sen harrastajamäärät kasvavat, erokin selvenee.
.

 

Ikuinen oppilas.

Kun aloitin GS-tyyppisen kahvakuulatreenin tiesin että opittavaa olisi paljon.
Puolitoista vuotta myöhemmin, loppuvuonna 2009 luulin tietäväni jo vaikka mitä.
Luulin että tiesin nostotekniikoista miltei kaiken tarvittavan.
-Että tässähän ollaan pientä teknistä hiontaa ja kunnonkohotusta vaille valmiita.
Tempauksiakin meni  12kg:lla, miltei 180 toistoa. -Nyt vaan treenii…

Voi kuinka väärässä olin.

Vuosi 2010 meni vatsaa kasvatellen. Hitsarin työn ”etuja” lienee se, että raskaus aika vietetään erityisäitiyspäivärahalla kotona. Kerrankin oli aikaa. Etenkin kun mies oli töissä ja lapset hoidossa.
Luin Venäläisiä kahvakuula-aiheisia keskustelupalstoja, apuna sanakirja ja google kääntäjä, sillä vaikka aikanaan luin koulussa Venäjää, niin en muuta muista kielestä kuin kirjaimet ja pakolliset kohteliaisuudet.

Mitä enemmän luin, sitä vähemmän tajusin tietäväni.

Treenit muuttuivat raskauden myötä tekniikkapainotteisemmiksi. Kuulan paino pieneni, sarjat pitenivät. Kerrankin oli tilanne, missä ei tarvinnut saada lisää toistoja. Tavoite oli saada ylläpidettyä tuntumaa kuulaan.
Kokeilin avoimesti eri tekniikoita.
Eri tapoja tehdä.
Eri tapoja treenata.
Ja kyllä, tekniikkani toki kehittyi.

Nyt tuntuu siltä että korjattavaa on vieläkin uskomattoman paljon.
Eikä pelkkää hiontaa, vaan perusjutuista lähtien.
Kisojen videoinnit ovat hyviä. Niistä näkee omat heikot kohtansa. Vielä kun olisi aikaa , taitoa ja tarpeeksi tietoa perehtyä niihin…

Hyvä puoli on se, että olen näiden GS-pitoisten vuosien myötä oppinut saamaan ahaa-elämyksiä tekniikkaani itse. Löydän juttuja jolla voin helpottaa tekemistä. -Juuri minulle sopivaksi. Ehkä se ei onnistuisi jos olisin saanut kaiken valmiiksi pureskeltuna?
-Kuka tietää. ;)

En ikinä tule olemaan tekniikaltani valmis.
Eikä se haittaa.

Siinä kai se lajin yksi viehätys onkin.

:)

”Hyvä äiti” ruokkii lapsensa makaronilla.

Jaaha. Täällä on aika sanaton olo. Ilmeisesti mä en ymmärrä että mun hoikka lapseni on  terveydenhoitajan mukaan huolestuttavan laiha?

Koko vouhotus alkoi, kun 1v 3kk tyttömme ei kulje neuvolan määräämillä käyrillä.
Nämä strategiset mitat olivat 76,5cm ja 8,035kg
Tätä seurasi lääkärineuvola. Ja laboratoriossa joukko verikokeita.

Tänään lääkäri soitti. Veriarvot olivat hyvät. Jopa niin hyvät, että imeytymishäiriöiden mahdollisuus on pois suljettu. Kaikki muutkin kokeet näyttivät normaalilta.
Vika on pakko olla siinä että me olemme koko perhe Gluteenittomalla ruokavaliolla.
Lapseni menettää Vehnässä, rukiissa ja ohrassa jotain todella tärkeitä ravintoaineita, koska hän on alipainoinen.
Jos lapsi ei ole todettu allergiseksi, niin olen ilmeisen kamala äiti alistaessani kaikki lapseni surkealle Keliakia ruokavaliolle, vain siksi että vanhin poikamme on viljalle allerginen.
Asiaa ei näköjään auta edes se että lapsi ei ole ollut ikinä kipeä. Ei yhtään kuumeiluja, yskää tai korvatulehduksia. Ei ihottumia. Ei kipuiluja. Tyttö on elinvoimaisen oloinen, temperamenttinen, vilkas ja aurinkoinen.

Vajaa puolituntia tuon jälkeen soitti neuvolatäti, varaten Lääkärin pyynnöstä meidän pienelle laiheliinille ensi kuuhun neuvolaLÄÄKÄRI ajan.
Korvaan pisti kommentti, että toivottavasti sinä nyt ymmärrät miten tärkeää on antaa viljaa lapselle. Katsotaan sitä painoa ensi kuussa uudestaan, kun hän saa nyt leipää ja makaroniakin.
-Siis hä? Mä lupasin lekurille totuttaa tyttöä viljoihin ennen päivähoitoon siirtymistä,
niinkuin neljän viljan puuroa, kaurapuuron tilalle, silloin tällöin. Mutta jos tyttö syö muutenkin määrällisesti vähän, niin parempi että syö senkin vähän jotain järkevämpää kuin makaroni.
Ja mitä helkkarin elintärkeitä ravintoaineita se puuttuva makaroni sisältää?

Finelin vastaus kuuluu: (sulkeissa parsakaalin, mitä meillä syödään makaronin tilalla)
Kivennäis- ja hivenaineet
natrium 1.6 mg  (6,9 mg)
suola 4.1 mg    (17.6 mg)
kalium 81.0 mg  (400 mg)
magnesium 9.9 mg  (24 mg)
kalsium 8.4 mg  (48 mg)
fosfori 42.0 mg  (90 mg)
rauta 1.0 mg  (1.1 mg)
sinkki 0.4 mg (0,1 mg)
jodidi (jodi) 3.0 (1,0)
seleeni 2.4 µg  (0,4 µg )
Typpiyhdisteet
tryptofaani 39.0 mg (37.0mg)
Vitamiinit
A-vitamiini RAE 0.1 µg  (77.4 µg)
D-vitamiini 0 µg    (0 µg )
E-vitamiini alfatokoferoli <0.1 mg (0,7 mg )
K-vitamiini 0.30 µg  (110.00 µg) 
C-vitamiini 0 mg  (78.0 mg)
folaatti (HPLC) 6.3 µg  (79.1  µg)
niasiiniekvivalentti NE 0.7 mg  (1.2  mg)
niasiini (nikotiinihappo + nikotiiniamidi) 0.3 mg  (0.9  mg)
riboflaviini (B2) 0.01 mg (0.16  mg)
tiamiini (B1) 0.02 mg   (0.08  mg)
B12-vitamiini (kobalamiini) 0 µg  (0  µg)
pyridoksiini vitameerit (vetykloridi) 0.02 mg  (0.11 mg)
karotenoidit 59.1 µg  (2858.2 µg)

 

Mitä lupasit?

Uusi vuosi. 2012! Ja uudet haasteet.
-Ja uudet lupaukset.

Uuden Vuoden lupaus pitäisi tuottaa iloa. Etenkin lupaajalle itselleen.
Sen pitäisi myös olla jotenkin kurinalainen, opettava tai kasvattava juttu.
Näin on ollut. Ja näin kai se tulee olemaankin.

Mun lupaukseni….
Mitäs jos edes yrittäisin pysähtyä miettimään asioita muista näkökulmista, ennenkuin tuomitsen ketään tai mitään.