Ikuinen oppilas.

Kun aloitin GS-tyyppisen kahvakuulatreenin tiesin että opittavaa olisi paljon.
Puolitoista vuotta myöhemmin, loppuvuonna 2009 luulin tietäväni jo vaikka mitä.
Luulin että tiesin nostotekniikoista miltei kaiken tarvittavan.
-Että tässähän ollaan pientä teknistä hiontaa ja kunnonkohotusta vaille valmiita.
Tempauksiakin meni  12kg:lla, miltei 180 toistoa. -Nyt vaan treenii…

Voi kuinka väärässä olin.

Vuosi 2010 meni vatsaa kasvatellen. Hitsarin työn ”etuja” lienee se, että raskaus aika vietetään erityisäitiyspäivärahalla kotona. Kerrankin oli aikaa. Etenkin kun mies oli töissä ja lapset hoidossa.
Luin Venäläisiä kahvakuula-aiheisia keskustelupalstoja, apuna sanakirja ja google kääntäjä, sillä vaikka aikanaan luin koulussa Venäjää, niin en muuta muista kielestä kuin kirjaimet ja pakolliset kohteliaisuudet.

Mitä enemmän luin, sitä vähemmän tajusin tietäväni.

Treenit muuttuivat raskauden myötä tekniikkapainotteisemmiksi. Kuulan paino pieneni, sarjat pitenivät. Kerrankin oli tilanne, missä ei tarvinnut saada lisää toistoja. Tavoite oli saada ylläpidettyä tuntumaa kuulaan.
Kokeilin avoimesti eri tekniikoita.
Eri tapoja tehdä.
Eri tapoja treenata.
Ja kyllä, tekniikkani toki kehittyi.

Nyt tuntuu siltä että korjattavaa on vieläkin uskomattoman paljon.
Eikä pelkkää hiontaa, vaan perusjutuista lähtien.
Kisojen videoinnit ovat hyviä. Niistä näkee omat heikot kohtansa. Vielä kun olisi aikaa , taitoa ja tarpeeksi tietoa perehtyä niihin…

Hyvä puoli on se, että olen näiden GS-pitoisten vuosien myötä oppinut saamaan ahaa-elämyksiä tekniikkaani itse. Löydän juttuja jolla voin helpottaa tekemistä. -Juuri minulle sopivaksi. Ehkä se ei onnistuisi jos olisin saanut kaiken valmiiksi pureskeltuna?
-Kuka tietää. 😉

En ikinä tule olemaan tekniikaltani valmis.
Eikä se haittaa.

Siinä kai se lajin yksi viehätys onkin.

🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.