Kanamainen juttu

Varoitus! Seuraa lisää filosofista vuodatusta ohi rauta-aiheiden…. 😉

Pienessä kotikanalassani alkoi alkukesästä hurja haudontavimma. Ensimmäinen hautoja oli Alhon kantaa oleva maatiaiskanavanhus nimeltään Kauno. Hän lopetti haudonnan alle kahdessa viikossa, jätti munat ja lähti muun lauman mukana ulos ottamaan aurinkoa.
Sitten aloittivat musta maatiaskana Klaara ja nuorempi Alhokana,  Tirppa.

Viikon päästä yllätyksekseni löysin myös valkoisen kanan, Tehotytön, seinähyllypesästä hautomassa paria munaa.
Tässä vaiheessa kerrottakoon että valkoiset kanani ovat entisiä tehotuotannon häkkikanoja.
Joidenkin mielestä nuo tehotuotannossa kärsineet eläimet eivät ikinä opi normaaleja kanan toimintoja, kuten kylpemään pehkussa, lentämään orrelle tai käyttäytymään normaalisti vapaassa kanalaumassa.
-No meillä ainakin eläkkeelle tulleet häkkikanat ovat sopeutuneet alkukankeuden jälkeen hyvin laumaan. Ne eivät ole agressiivisia, mutta eivät kunnolla kesyjä ihmisillekkään.

Haudonta oli yllättävää sillä tiettävästi noilla nykyisillä munintaan jalostetuilla kanoilla ei pitäisi olla enää minkäänlaista haudontaviettiä jäljellä. Itseasiassa tuo vietti on tarkoituksella jalostettu pois.
Annoin Tehotytön kuitenkin yrittää. Vaikka en uskonut sen jatkavan viikkoakaan.

Musta Klaara kyllästyi kahden viikon jälkeen ja jätti pesänsä.
Tirppa ja Tehotyttö jatkoivat edelleen.

Tirppa ja Juhannustipu
Sitten koitti se hieno päivä, Juhannusaatto, jolloin Tirpan alta löytyi tipu.
Tirppa jatkoi vielä kolme päivää muiden munien hautomista kunnes hylkäsi ne, sekä turvahäkin johon olin heidät siirtänyt.
Ensimmäisen viikon hän hoiti Juhannustipuaan esimerkillisesti, mutta alkoi hyvin pian  jättämään pienen piipittäjän lattialle yksin, mennen itse ulkoilemaan tai orsille.

Seuraavalla viikolla myös tehotytön alta löytyi kauniin vaaleankeltainen tipu.
Loppuviikosta tuli toinen vaaleanruskea tipu, joka vaikutti heikkokuntoiselta. Tehotyttö hoiti esimerkillisesti molempia tipuja. Ruokki niitä, otti vatsan alle lämpimään ja yllättäen adoptoi myös Juhannustipun jonka oma emo oli siirtynyt tipun valituksista huolimatta pysyvästi öiksi orsille nukkumaan.
Tehotyttö ei  lähtenyt ulos lainkaan sillä pienin tipu ei vielä lennä. Yöt Tehotyttö viettää tipujensa kanssa lattiatasossa. Kun joku tulee kanalaan, vartioi tuo ennen niin arka kana jopa hyökkäävään sävyyn tipujaan. Kukaan kanoista ei uskalla nokkasta tipuja, vaan niille annetaan kuuliaisesti tilaa laumassa. Myös heikkokuntoisin tipu, on vahvistunut selvästi.

Tehotyttö yllätti täysin.
Kuka olisi uskonut että konehaudottu, jalostettu, liukuhihnoilla lajiteltu ja kasvatettu, epäinhimillisissä oloissa A4 arkin kokoisessa häkissä elämänsä  ensimmäiset vuodet viettänyt tehomunijavanhus olisi parempi äiti tipuilleen, kuin emon hellässä huomassa kuoriutunut ja kasvanut, pienessä kotikanalassa elänyt Suomalainen maatiaiskana?
En minä ainakaan.


Taas huomaa ettei kannata ottaa ennakkoasenteita. Ei kanojen eikä ihmistenkään suhteen.
Ei kannata tyrmätä mitään tai ketään suoralta kädeltä.  Ei voi tietää mihin toinen pystyy, jos ei anna mahdollisuutta näyttää kykyjään.

Kuka tietää, työelämässäkin se vähemmän koulutettu tai muuten vaan epätodennäköisempi tekijä saattaa olla se parempi vaihtoehto.
Kurssi- ja koulutodistuksista ei ole hyötyä jos käytäntö ei onnistukkaan. ?
Ei voi tietää toisesta mitään, ennen kuin itse näkee.

Se on oikeastaan aika hienoa. Se, ettei asiat ole niin ennalta arvattavissa. 😉

2 vastausta artikkeliin ”Kanamainen juttu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.