Elämä on puikon pätkä.

 

Ihmiselo on kuin hitsauspuikko.
Se syttyy kylmään maailmaan. Aluksi se palaa hitaammin.
Niinkuin lapsenakin aika kulki hitaasti.
Alun jälkeen päästään vauhtiin. Virta on tasainen ja rauta mukavan lämmintä.
Lopulta puikko palaa liian kuumana. Liian nopeasti.
Ja sitten se sammuu ja jäljelle jää kolviin vain pelkkä tikku…
Elo on OK 48.00
😀

Rinnalleveto ja työntö…

Rinnallevetotyöntö eli LC.
Se on mulle jotenkin epämieluisa.
Työntökin on sellainen liike, missä en koe olevani elementissäni, mutta tuo LC.
-Aivan kamala!!!

Mä perustelen itselleni tuon liikkeen epämieluisuutta yleinsä sillä ettei mun kropan mittasuhteet sovellu liikkeeseen.
Mulla on pitkät kädet ja mä olen heikko jne.
Jos totta puhutaan, en ole vaan päässyt liikkeeseen sisälle.
Biathlon on aina tuntunut vaan niiiin paljon mukavammalta.

Nyt Joulukuussa kun päätin treenata tuota LC:ia oikein urakalla. Jep, jep…
Eipä ole paljoa tullut treenattua. Motivaatio aika nollassa. Lenkilläkään en ole käynyt.
Mutta Jouluna sain sentään syötyä suklaan avulla itselleni massaa. Paino nousi 72kg:sta kolme kiloa. Suoritus sekin.

Selailin treenivihkoani. Sen sivuilta voi nähdä kuinka epämieluisasta liikkeestä on kyse:
Vuosina 2008-2010 treenasin LC:ia yhteensä 19 kertaa.
Vuonna 2011  LC sisältöisiä treenejä oli yhteensä 12 kappaletta.
-Joista siis 7 viimeisintä treeniä on tehty nyt Joulukuussa.
Kaiken kaikkiaan olen siis treenannut LC:ia 31 kertaa.
(Ja tempaustreenejä on pelkästään tänä vuonna kertynyt noin 82 kappaletta)

Syitä tähän inhokkiin tarttumiseen juuri nyt on useampia.

-Olen jo liian kauan vältellyt liikettä, koska treenaan muka tuleviin biathloneihin
tai mm-kisoihin jne.
-Luulin tekeväni kahden käden LC:n Hyvinkäällä, mutta olinkin kuumeessa.
Se jäi jotenkin hampaankoloon, vaikka en niihin kisoihin edes treenannut.
-Pitäisi kai kasvaa nostajana ja ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua siihen inhokkiinkin.  Kukaties siinä käy niinkuin tempauksessa joskus. Kun tarpeeksi sen kanssa tappelee, siitä  alkaa jopa pitää.
-Mulla ei ole kisatietokannassa mitään tulosta LC:ssa.

Joten, tämän vuoden viimeisenä päivänä teen kisasuorituksen tuossa inhokkiliikkeessä.
Tulee siitä suorituksesta kuinka huono tahansa!
Tavoiteeni on toki taas aivan utopistinen.
Kuun alussa testissä meni 104 toistoa 16kg:lla, niin tottahan toki seitsämällä treenillä tulos paranee vähintään 16 toistoa ja eli kisoissa yli 120 toistoa.
Mielikuvaharjoittelen sitä.
Se kai korvaa fyysisen treenin puutteen.
-Jos korvaa???
😉

Kahvakuula Välikokoa!

Siinä se sitten viimeinkin on. Välikoon kuula.
Itseasiassa ”välikoko” on muuttuva käsite. 😀

Vain pari vuotta sitten puhuttiin 20kg ja 28kg kuulista välikoon kuulina.
-Nyt tuo 20kg on ihan virallinen kisapaino.
Tuolloin saatavilla oli ollut vain 8,12,16,24 ja 32

Nyt tulleet välikoot ovat 6kg, 10kg, 14kg jne. aina tuonne 30kg:n asti.
-Ja toivottavasti tulevaisuudessa, kun nämä arkipäiväistyvät käyttöön, tulevat kilon välein olevat ”välikoon kuulat”! 😉

Venäjän puolella punttisaleilla on kuulia 2kg:n välein.  Parhaimmilta punttisaleilta löytyy  kilon väleinkin kuulia. Voi noita onnekkaita treenaajia!

Ja vaikka vähemmälläkin kuulamäärällä pärjää, niin kahvakuulaurheilua harrastaville tämä avaa treenimahdollisuuksia.

Ja meille kuulafriikeille tämä on taivas!
Kiitos ja tilaus!!!

Joulu on taas, Jouluko taas?

Taas se tuli. Se Joulu.

Ihmiset juoksevat heikkohermoisina etsimässä sopivan tarpeetonta tavaraa ihmisille joilla on jo kaikkea. Eihän ruokaa tai hygieniatuotteita voi ostaa, lahjan saaja saattaa luulla vielä ”vinkiksi” ja loukkaantua. Entä lahjakortti? Ei kun siinä lukee summa ja sitten täytyy laittaa enemmän rahaa siihen? Tämä kirja sillä saattaa jo olla? Ostetaanko ennemmin vaikka posliinienkeli?

Ja oih, kuusipuu. Tuskalla raahataan se sisään, tapellaan kuusenjalan kanssa. Kiroillaan, kun puu on vaan edelleenkin vinossa vasenpaan. Kuusenkynttilät ovat aina umpisolmussa, vaikka olisit miten hyvin ne asetellut viime vuonna laatikkoon. Neulasia vasta onkin, ihan joka puolella. Juhannuksenakin vielä niitä löytyy maton alta.
Totuus on että Joulukuusta ei saa ovesta ulos, iman että se varistaa puolet itsestään muistoksi.

Hysteeriset Joulurallatukset soivat markettien kovaäänisissä. Tekopirteää musiikkia mikä alkaa jo Marraskuussa. Joulukuun puolivälissä aivan kaikki ovat kurkkuaan myöten täynnä ”ihania joululauluja” sekä ”reippaita Joulurallatuksia”.
Etenkin ne kaupan myyjät.

Markettien parkkipaikoilla etsitään räntäsateessa sitä ovenvieripaikkaa, vaikka automäärästäkin voisi päätellä niiden olevan jo varattuja.
Meidän kauppakeskus oli niin täynnä ettei parkkitalon kolmannessakaan kerroksessa ollut kuin yksi vapaa autopaikka. Jätettiin se jollekulle tarvitsevalle. Oma into lähteä ruokaostoksille markettiin lopahti jotenkin siihen automäärään. Siwa oli sittenkin yllättävän lähellä.

Ja se ruokamäärä mitä Jouluna tarvii pöydässä olla. Siitäkin huolimatta että yli puolet lensivät viimevuonna roskiin, kun alkoi jo joulupöperö etomaan.
Joka sorttia täytyy olla.  Vaikka kukaan ei oikeastaan siitä perunalaatikostakaan oikein välitä….
-Vai täytyykö sittenkään?
Mitä jos tänä vuonna syödään vaan kinkkua, salaattia ja rosollia?

Mä yritän tänäkin vuonna pitää Joulusta mahdollisimman vähän melua.
Aikuisten kesken ei lahjoja vaihdeta. Sisarusten lasten kanssa sama sopimus.
Ostin lahjat vain omille lapsille ja kummilapsille.

Lapsille on kerrottu että pukki täyttää vain yhden lahjatoiveen.
Loput lahjat ovat kummeilta ja isovanhemmilta. Eikä se tunnu haittaavan yhtään.

Jouluaattona koitetaan olla stressittömiä, ilman aikatauluja.
Pelataan lautapelejä lasten kanssa, mennään Joulusaunaan, syödään, avataan lahjat ja käydään hautausmaalla ihailemassa kynttilämerta.
Viime Jouluna poikani sanoi Joulusaunassa totuuden:
-”Äiti, musta Joulussa kivointa on se, että me ollaan kaikki yhdessä. ”

Niin minustakin.

Vaaralliset Viljat?

Luin James Bralyn ja Ron Hogganin kirjan, Vaaralliset Viljat.
Pisti hiljaiseksi ainakin tämän vilja-allergisen pojan äidin.

Etenkin kohdat:
”Gluteiiniviljat sisältävät morfiinin tapaisia aineita jotka aiheuttavat riippuvuutta ja käyttäytymishäiriöitä sekä oppimisvaikeuksia. Nämä ruokaperäiset huumeet muuttavat immuunijärjestelmän toimintaa ja lisäävät riskiä sairastua monenlaisiin sairauksiin. Gluteiini koostuu erilaisista proteiineista ja yksi on nimeltään gliadiini. Gliadiini on yleensä se viljan proteiini, joka laukaisee juuri elimistössä autoimmuunisairaudet.

Heti kävi mielessä miten voimakkaita tunteita ihmisissä leipä herättää.
Vähähiilarisen ruokavalion yhteydessä on keskusteluissa ollut aina sama linja:
-Kyllä mä voin olla loppuelämän ilman riisiä, jos mun elämänlaatu siitä paranisi, mutta et kai sä luule että olen ilman LEIPÄÄ?

Kaikki eivät ole gluteeniherkkiä. Jotkut sietävät viljaa paremmin.
Kenellekkään se ei kuitenkaan ole eduksi.
Ensinnäkin se syrjäyttää pastana tai leipänä tilaa oikeilta ravintorikkailta juureksilta. Toinen syy on fylaatit.

”Fytaatti on kasveissa olevan fosforin varastoitunut muoto. Se vetää voimakkaasti puoleensa erilaisia kivennäisiä, kuten kalsiumia,magnesiumia, rautaa ja sinkkiä. Fytaatit ovat huolenaihe myös niille joilla ei ole viljaherkkyyksiä. Fytaattia on erittäin runsaasti viljan ulkokerroksissa.
Niinpä kokojyväviljoja nauttiessamme huononnamme ravintoperäisten mineraalien saantia.

Mineraalit ovat elintärkeitä.
Esim. mangnesiumin puute aiheuttaa:
http://www.oireet.fi/magnesiumin-puute.html

Monien sairaaloiden ensiapuosastoilla on käytössä suuria lääkeannostuksia suonensisäistä magnesiumia ensihoitona sydänpotilaille. Sen on todettu vähentävän sydänlihakselle ja kudoksille koituvan tuhon laajuutta.
Suonensisäistä magnesiumia käytetään myös migreeniin ja vakaviin astmakohtauksiin.

Miten moni migreeni tai sydänkohtaus johtuu magnesiumin puutteesta?
Entä moniko muu sairaus muiden mineraalien puutteesta? Osteoporoosit jne.

Ei ketään kai kiinnosta.

Mutta suosittelisin kuitenkin testaamaan vijattomana oloa.
-Se kun ei maksa mitään, mutta voi muuttaa kaiken.

”− Jos potilaalla on mikä tahansa krooninen sairaus, ehdotan, että hän jättää kokeeksi viljat pois kahdeksi kuukaudeksi. Mikäli tänä aikana terveydentilassa tapahtuu positiivisia, radikaaleja muutoksia, kannattaa uskoa.” -Antti Heikkilä

Turhaa haravointia.

Syksy on ollut kiireinen. Vaikka olen kotona. Työmaalle paluu häämöttää vasta Maaliskuussa. Kuinka kiire mulla silloin on?

Tänä syksynä jäi lehtien haravointi retuperälle. Ei vain ollut aikaa.
Osan sain haravoitua kukkapenkkeihin ja puiden ja pensaiden juurille, katteeksi. Toinen puoli pihasta ei vielä haravaa nähnytkään.
Onneksi on ollut lämmin ja lumeton syksy. Nyt ollaan jo Joulukuussa ja mä haravoin pihaa.

Miehellekkin marmatin noista lehdistä nurmikolla.
Vastaus kuului:
”Mitä sä noista lehdistä murehdit? Ei koskaan ennenkään olla haravoitu ja silti aina kun lumet sulaa, ei lehtiä näy missän!”

-Hitto! Olisit kertonut aiemmin!!!!
Mä oon ihan turhaan haravoinut joka syksy tuntitolkulla!
😉

Syömisen vaikeudesta

Meille aikuisille syöminen on niin vaikeaa. Suhde ruokaan on monilla todella kieroutunut. Niinkuin esimerkiksi mulla. Pieneen stressiin tarvii saada suklaata. Oikein kovassa paineessa unohdan syömisen kokonaan. Muuten välttelen viljoja ja koitan syödä mahdollisimman puhdasta ruokaa, mutta viikonloppuisin tulee mässättyä sokeria ja lisäaineita, senkin edestä.
-Noh, joillain on sama ongelma alkoholin kanssa… 😉
Mutta tunnustan että mulla olis noissa viikonlopuissa henkisen kasvun varaa…
Ja otankin itseäni niskasta kiinni, vielä joku päivä. Hehe…

Meidän 15kk ikäinen tyttö istui tänään aamiaispöydässä eikä olisi halunnut syödä riisipuuroa. Yritin tarjota hedelmäsosetta, maissinaksuja, marjarahkaa. Ei kelvannut.
Tyttö halusi samaa kuin isoveljillä oli.
Kurkkua, tomaattia, kanamunaa ja pekonia.
-Sehän on karppiruokaa!!! ;D
Nyt sitten odotellaan karppilapsen huostaanottouhkailuja.

Kai ihmisellä on luontainen tarve syödä sitä mitä keho tarvii? Mutta sitten se sekoitetaan kaikilla keinotekoisilla aineilla ja puhdistetuilla hiilihydraateilla?
En tiedä mikä on totuus, mutta ainakaan lapsen ei tee mieli pullaa ja Coca-colaa jos se ei tiedä miltä se maistuu.

KahvakuulaIDOLI

Törmäsin hauskaan kysymykseen taannoin. .”-Kuka on sun kotimainen Kahvakuulaidoli?” Siis niinkuin mitä? Siis mikä? 😀 ”-No niinku esikuva kahvakuulaurheilussa ja silleen.”

Ai miten vaikea kysymys. Mulla kun ei lapsenakaan ollut idoleita. En ole teininäkään koskaan ollut  kerjäämässä nimmareita. En ikinä. En mä tiedä mitä tekoa mulla olisi jonkun allekirjoitukselle, paitsi lainapapereissa.

Multa puuttuu myös sellainen julkkisten ihailukromosomi kokonaan. Mä en näe että kenelläkään olisi toista suurempi ihmisarvo vain siksi että on julkisuuden henkilö. Eikä mulla ole halua tutustua tai kaveerata kenenkään kanssa vain siksi että kyseinen henkilö on julkkis.
Tästä hyvä esimerkki oli joskus parikymppisenä, kun työkaverista tuli julkkis ja hänen tuttavapiiri täyttyi nopeasti muilla julkkiksilla. Väkisinkin tuli törmäiltyä näihin kaverin julkkiskavereihin, joista jotkut olivat ylimielisen vastenmielisiä mutta jotkut ihan mukaviakin.
Sain sitten Jouluna kortin yhdeltä ihan mukavalta missi/malliystävältä, missä kyseinen typy oli miltei alasti. Päälle kirjoitettu, Hyvää Joulua Anzulle ja nimmari. Hetken mietin että pitäisikö ottaa itestäni alastonkuva ja laittaa samanlainen Joulutervehdys takaisin, mutta tyydyin sittenkin ostamaan tylsän tonttukortin.

Mutta tuo kahvakuulaidoli… Hmmm.
Jos vastaisin ennemmin kuka on sellainen henkilö kahvakuulaurheilun saralta, jota arvostan? Silloinkin vastauksia tulee monta mutta nimetään nyt sitten yksi mies ja yksi nainen. 🙂

Marko Suomi -Kilpaili ensimmäisenä Suomalaisena ulkomaalaisissa arvokisoissa.
Antanut lajille paljon Suomessa, ollut kahdenkin eri seuran perustajajäseniä. Vetää ilmaisia treenejä, antaa ilmaisia neuvoja ja tekniikkaopastusta omassa seurassaan. Pyyteetöntä työtä lajin ja muiden nostajien hyväksi, usean vuoden ajan ja edelleenkin. 🙂
.
Maarit Kangas -Ehkäpä ansioitunein Suomalainen kahvakuulaurheilija nainen.
SM Biathlon Mestaruussarjan Pronssia 2009
SM Biathlon  Mestaruussarjan  Kultaa 2010
SM LC  Mestaruussarjan  Hopeaa 2010
MM Amatöörisarjan (16kg) Kultaa 2010
SM Biathlon  Mestaruussarjan  Kultaa 2011
MM Veteraanien (16kg)  Kultaa 2011
Lisäksi Maaritissa viehättää hänen sitkeys ja nöyryys kuulan edessä. Ei ole tarvetta tuoda itseään esille, tulokset puhuvat puolestaan.

Äitiysloma on tekosyy.

Mikä siinä on että kun aletaan odottaa esikoista, jää aktiivinenkin liikunta lopullisesti. Ymmärrän toki että raskausajan liitoskivut, pahoinvoinnit ja turvotukset häiritsevät liikkumista, jopa estävät sen, mutta entä synnytyksen jälkeen? Miksi lenkille meno silloinkin on niin vaikeaa? -Tai kyllähän noita rattaita työntäviä äitejä näkee kävelyllä, mutta ei juoksemassa. Ainakin itse tunnen olevani kummajainen kun hölkäten työnnän rattaita.

Ei hölkän ja rattaiden työntämisen yhdistäminen luulisi olevan vaikeaa. Mutta ilmeisesti valtavirralle on, sillä nyt olen vuoden verran käynyt vaunuhölkällä 3-5 kertaa viikossa, eikä vastaan ole hölkännyt tai juossut tänä aikana ainuttakaan äitiä. Rauhallisesti käveleviä vaunuilijoita sen sijaan näkyy joka aamu.   Ei toki kävelyssäkään vikaa ole, mutta verkkaseen tahtiin suoritettu kävely ei oikein vastaa käsitystäni liikunnasta.  Tyhjää parempi se kyllä on, mutta eikös liikunnassa kuulu tulla hiki?

Suurin osa nukuttaa vauvan päiväunille rattaisiin. Ja rattaat pihalle, raittiiseen ulkoilmaan. Näin toimi ainakin eräs tuttuni, joka valitti ettei hän ehdi harrastaa liikuntaa, koska hän on äitiyslomalla ja sitten on vielä esikoululainenkin.
Huvittavaa oli se että samainen äiti kehui vauvansa nukkuvan joka päivä rattaissa tasan kolmen tunnin päiväunet. Hän itse valmisti sillä aikaa ruuan ja surffaili netissä, koska esikoinen oli tuohon aikaan päivästä eskarissa.
Ja jos päivällä ei ehdi, niin kai illallakin voisi lähteä vaikka jumppaan, jos ei ole yksinhuoltaja?
Niinpä niin, ajanpuutetta vaiko laiskuutta vaiko väsymystä?

Itse olen ollut hieman vajaalla teholla kaikki vauva-ajat. Yöt nukutaan imetyksen vuoksi parin tunnin pätkissä. Ja jos vauva päättää että tänä yönä ei nukuta, niin minkäs teet. Sitten valvotaan. Päivällä kun pienin nukkuisi, vaativat isommat lapset huomiota. Läksyissä tarvitaan apua, tapellaan sisarusten kesken, on nälkä, kaveri tuli kylään tai täytyy saada kyyti kaverin luo, harrastuksiin viemisiä jne.
Esikoisen vauva-aikana vielä toimi neuvolan neuvo, ”nuku itsekkin päiväunet, kun vauva nukkuu.” -Voin kertoa ettei tämä onnistu enää kolmannen kohdalla.
Välillä äiti todellakin on vähän väsynyt, eikä se treeni ole päälimmäisenä vapaa-ajan viettolistalla. Toisaalta liikunta auttaa jaksamaan lapsiperheen arjen pyörittämisessä. Saa purettua ärsytyspaineita pois. Muksuille kun ei voi huutaa, ”mä en jaksa, haistakaa paska”, vaikka joskus mieli tekisikin.

Kahvakuulatreeni ei vie paljoa aikaa. Tai ainakin sen kanssa on mahdollista tehdä nopea ja tehokas treeni. Lisäksi vaikka reipasta kävelyä ja hölkkää rattaiden kera. Toimi ainakin mulla, vaikka olin äitiyslomalla, oli vauva, esikoululainen sekä koululainen.

Yksi syy liikunnan vähenemiseen on kai synnytyksen jälkeinen hutera keskikeho. Se miten alusta joutuu liikunnan taas aloittamaan. Hyvin tuota kuvaa treenipäivyrini ensimmäiset merkinnät synnytyksen jälkeen: 11/ 2010, Tempaus 8kg, 5min. (rpm 15) eli 75toistoa.
Ja ensinmäinen 16kg tempaus, tein 10 toistoa/käsi.
Lisänä merkintä, ”yhtään enempää ei olisi mennyt”. Tuo 20 toistoa oli siis mun maksimi.
Toisaalta nopeasti kunto ja keho palautuukin. 5/2011 tein 16kg tempauksia 173 toistoa. Takana tuolloin oli siis 6kk treeniä.
Alle vuodessa pääsee vanhoihin tuloksiin kiinni. Lisäksi nopea kunnon koheneminen motivoi.
Ainakin teoriassa.

Voi VOI sentään.

Ilta Lehti otsikoi että ”Karppausbuumi yllätti, Voi loppuu kaupoista”.
Tämä otsikko oli miltei pakko ottaa keskustelun aiheeksi emännän kanssa, kun hain maitotilalta viikottaisen maitosatsin. Ja selvisihän se, Venäjälle ne voit ja rasvaiset juustot menee. Valio tekee Venäjän vientiin Oltermannia, jonka rasvaprosentti on 55%.
-Hmmm, mäkin haluisin ostaa 55% Oltermannia, mutta kotimaan markkinoilla ei mokomaa herkkua ole.

Mikä järki tässä on että meille tuodaan muualta maitotuotteita ja sitten kotimaan maitotuotteet myydään muille? Ainakin Valion ulkomaanmyyntiä motivoi se, että se saa voista tuplahinnan Venäjältä. Vaikka on nyt kotimaan hinnoissakin ollut nousua.
Mutta miksi Venäjä maksaa tuplahinnan? Miksei siellä tuoteta maitotuotteita omaan tarpeeseen tarpeeksi? Luulisi lääniä riittävän, kun kyseessä on pinta-alaltaan suurin maa?
Emäntä huokaisi kyselyilleni, niinkuin äiti lapselleen joka kyselee tyhmiä. -Noooh, muutamia vuosia sitten Venäläiset ostivat paljon Ayshire hiehoja Suomesta.
Puolet niistä kuolivat jo ennen ensimmäistä poikimista.
(Siis Hieho on nauta joka ei ole vielä poikinut, eikä siksi lypsä)
-Se on kuule ihan eri pitää karjaa kun olla 8-16 hommissa. Ei lehmät tunne työaikoja, jos  niillä on joku hätä tai ne poikii niin silloin on oltava paikalla ja peruttava muut menot, emäntä päätti ilmeisesti vieläkin hiehojen surkeasta kohtalosta tuohtuneena.
Niinpä.

Onneksi meillä Suomessa sentään on vielä maitotiloja. Onneksi on kotimaista tuotantoa. Onneksi on tuollaisia maitotilojen pitäjiä, jotka seitsämänä päivänä viikossa takaavat tuotannon kotimaassa. Mutta valitettavasti maitotilojen määrä Suomessa on puolittunut viimeisen 10 vuoden aikana. Myös maatilojen koko on alkanut kasvaa.
Tilakokojen kasvu on siksi sääli, koska tuollaisella pienellä tilalla missä on noin 20 nautaa, hoitaja tuntee lehmänsä nimeltä, tietää niiden henkilökohtaiset oikut ja huomaa heti muuttuneen käytöksen eläimessä. Tuntuu kuin niistä huolehdittaisiin paremmin, kun ne ovat vielä yksilöitä. -?
Mutta minkäs teet, jos pientilan pito ei vain enää kannata.

Ja vielä kun saataisiin tähän tilojen suoramyyntiin joku tolkku!!!

Venäläisiä ihmepalloja

”-Vieläkös se sun äijäs nostelee niitä Venäläisiä Ihmepalloja?”  Tyttökaverini kysyi silmiään siristäen ja muut odottelivat vastaustani valmiina räjähtämään nauruun. ”-Ei jumalauta, koska sekin tulee järkiinsä?” Kaveri nauroi päätään puistellen vastaukseni kuullessaan.
Koitin selittää että kahvakuula on hyvä treeniväline. Se vaikuttaa positiivisesti kehon hallintaan. ja ja  ”-Et  kai säkin heiluttele niitä?”
Elettiin kesää 2007. Olin lähtenyt vanhojen koulukavereiden kanssa ulos syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Jostain syystä yksi kavereista oli ottanut mieheni 2004 alkaneen  kahvakuulaharrastuksen hampaisiinsa. Venäläinen ihmepallo oli suuri huvituksen ja naurun aihe. Mitä sellaisella antiikin esineellä tekee, kun on kuntosalit ja käsipainotkin olemassa? Ja eikö välineen Venäläisyyskin jo kerro jotain?

Niinpä. Nyt kun tämä kummajainen on trendikäs urheiluväline, se kelpaa kaikille. Oikeastaan siitä on tullut buumi. Kenellekkään ei tarvitse enää selittää minkä näköinen on kahvakuula.  Kuulan Venäläisyyskään ei ole enää kamala asia.
Ja kukaties samainen ihmepalloja nauranut kaveri käy nykyään salaa jossain kahvakuulatunneilla. Tai ainakin haluaisi käydä.
Jostain syystä muutamalla viimeisimmällä tapaamiskerralla ei mieheni tai minunkaan ihmepalloharrastus ollut enää yleinen naurunaihe.
Ei ole enää Venäläisiä Ihmepalloja. Ne on Kahvakuulia.

Rakkaudesta Rautaan

Kun vuosituhat vaihtui, muuttui samalla mun suhteeni rautaan. Oikeastaan se alkoi silloin. Tai hieman sen jälkeen. Tarkalleen ottaen 15. Elokuuta 2000.

Tuolloin aloitin Turun telakalla sisustusasentajan kurssin.
Ja vaikka en sisustajana viihtynyt, telakalla ja metallitöissä viihdyin. Lopulta päädyin laivan varusteluun putkihitsaajaksi. Putkihitsaajan työ on viihdyttävää, sillä se on kuin piirtelisi tai askartelisi koko päivän ja joku vielä maksaa siitä, sillä erolla että vaikka olisi kuinka onnistunut tekele, niin sitä ei mukaansa saa, vaan se matkaa minne lie Karibian merille, ilman että kukaan koskaan näkee sitä tai osaisi sitä arvostaa.

Kahvakuulat tulivat kuvioihin vuonna 2004. Mieheni treenaili niillä ja oli täysin vakuuttunut että tämä Venäläinen rautapallo on täydellinen treeniväline. Noita rautapalloja ilmestyi sitten kotiimme ja jotain etuheilureita minäkin kokeilin, silloin tällöin. Mä taidan olla hieman hidas, sillä tajusin tuon hienouden vasta kesällä 2008, kun testasin ensimmäistä kertaa työntöä ja yritin näyttää kavereille omaa näkemystäni allemenosta. Se onnistui heti. -MINULTA!? Mä kun olin se liikunnanopettajan pahin painajainen.  Se kuka ryhmäliikuntatunneilla koitti paeta takariviin, sillä koreografioissa pysyminen oli totaalisesti mahdottomuus. Minulta joka en ollut eläissäni harrastanut muuta kuin tanhua. Niin tanhua, eli kansantansseja. Ja niitäkin vain siksi kun kaveri halusi mut sinne seuraksi. Mun intohimoni oli aina ollut lukeminen, maalaus ja piirtäminen. Ei liikunta. Ei missään muodossa. Kun kerrankin olin kokenut onnistumisen tunnetta liikunnassa, ei asiaa voinut jättää katsomatta loppuun. Ja sillä tiellä olen vieläkin.