Aikaa on. Onko?

Kahvakuulaurheilu on mielenkiintoinen laji. Alussa kehittyy nopeasti. Säännöllisellä treeneillä pääsee hyviinkin tuloksiin. Laji sopii miltei kaikille ikään painoon ja sukupuoleen katsomatta. Treeni ei vie paljoa aikaa, joten on kiireisenkin tehtävissä.

Sain äitiysloman aikana hyvin treenattua. Aikaa oli.
Treenin pystyi ajoittamaan päiväuniin ja lenkkeily onnistui rattaidenkin kera.
Vaan nyt kun työt alkoi, niin treenit loppui.
Yksinkertaisesti aikaa ei jää. Ei edes sitä puolta tuntia. Paitsi viikonloppuisin.
Kerran viikossa tehty treeni ei riitä pitämään GS kuntoa yllä.

Kun helmikuussa vielä tein treeninä tempauksia 8min. aikasarjoja 20kg kuulalla, niin nyt Kesäkuussa tuntuu 6minuuttia 12kg:lla julmetun pahalta.
Se sapettaa. Saavutetuista tuloksista kun haluaisi pitää kiinni.

Toisaalta 2-3 vuotta kun tyttönen kasvaa, niin hän voi piirrellä äitin treenatessa tai tulla polkupyörällä hölkkälenkille mukaan.

Joten katsotaan sitten treenaamista taas uudelleen muutaman vuoden kuluttua.

Aikaa kai on.