Rinnalleveto ja työntö…

Rinnallevetotyöntö eli LC.
Se on mulle jotenkin epämieluisa.
Työntökin on sellainen liike, missä en koe olevani elementissäni, mutta tuo LC.
-Aivan kamala!!!

Mä perustelen itselleni tuon liikkeen epämieluisuutta yleinsä sillä ettei mun kropan mittasuhteet sovellu liikkeeseen.
Mulla on pitkät kädet ja mä olen heikko jne.
Jos totta puhutaan, en ole vaan päässyt liikkeeseen sisälle.
Biathlon on aina tuntunut vaan niiiin paljon mukavammalta.

Nyt Joulukuussa kun päätin treenata tuota LC:ia oikein urakalla. Jep, jep…
Eipä ole paljoa tullut treenattua. Motivaatio aika nollassa. Lenkilläkään en ole käynyt.
Mutta Jouluna sain sentään syötyä suklaan avulla itselleni massaa. Paino nousi 72kg:sta kolme kiloa. Suoritus sekin.

Selailin treenivihkoani. Sen sivuilta voi nähdä kuinka epämieluisasta liikkeestä on kyse:
Vuosina 2008-2010 treenasin LC:ia yhteensä 19 kertaa.
Vuonna 2011  LC sisältöisiä treenejä oli yhteensä 12 kappaletta.
-Joista siis 7 viimeisintä treeniä on tehty nyt Joulukuussa.
Kaiken kaikkiaan olen siis treenannut LC:ia 31 kertaa.
(Ja tempaustreenejä on pelkästään tänä vuonna kertynyt noin 82 kappaletta)

Syitä tähän inhokkiin tarttumiseen juuri nyt on useampia.

-Olen jo liian kauan vältellyt liikettä, koska treenaan muka tuleviin biathloneihin
tai mm-kisoihin jne.
-Luulin tekeväni kahden käden LC:n Hyvinkäällä, mutta olinkin kuumeessa.
Se jäi jotenkin hampaankoloon, vaikka en niihin kisoihin edes treenannut.
-Pitäisi kai kasvaa nostajana ja ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua siihen inhokkiinkin.  Kukaties siinä käy niinkuin tempauksessa joskus. Kun tarpeeksi sen kanssa tappelee, siitä  alkaa jopa pitää.
-Mulla ei ole kisatietokannassa mitään tulosta LC:ssa.

Joten, tämän vuoden viimeisenä päivänä teen kisasuorituksen tuossa inhokkiliikkeessä.
Tulee siitä suorituksesta kuinka huono tahansa!
Tavoiteeni on toki taas aivan utopistinen.
Kuun alussa testissä meni 104 toistoa 16kg:lla, niin tottahan toki seitsämällä treenillä tulos paranee vähintään 16 toistoa ja eli kisoissa yli 120 toistoa.
Mielikuvaharjoittelen sitä.
Se kai korvaa fyysisen treenin puutteen.
-Jos korvaa???
😉

2 thoughts on “Rinnalleveto ja työntö…

  1. Mulla taas se tempaus on se paha paikka. LC:tä tuli treenattua viime heinäkuu tosi tehokkaasti. Olin jonkin aikaa suorastaan koukussa. 🙂
    Vaikka tietysti kisassa olin ihan omalla tasollani, enkä siis huipulla, mutta kyllä heinäkuu tuotti tulosta.

  2. Koukussa on kiva olla!!!
    Mutta juuri se itsensä ylittäminen, on se mistä ainakin minä saan eniten. 😉
    Tein eilen kisoissa OALC 16kg, 128 reps.
    -Tuloksella ei ole mitään asiaa huipulle, mutta itse olen enemmän kuin tyytyväinen.
    Siihen päälle tein LC 2x12kg, 70reps.
    Olen siihenkin tyytyväinen, vaikka Terhi teki samaisen setin tuplatahdilla,eli 138 toistoa.
    Mulle tärkeintä ei ole olla ”paras” vaan olla itse parempi kuin viimeksi.

Vastaa käyttäjälle anzuppi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *